Piikkiön keskustan putkirikko saatiin korjattua – vettä alkanee tulla iltakuudelta

Kaarinan kaupunki on järjestänyt vedenjakelupisteen Piikkiön paloasemalle.

Piikkiö
Kaivannossa oleva vuotava vesiputki.
Halikon vesivuoden korjausaikataulu on alustavasti pari tuntia. Kuvituskuva.

Piikkiön keskustassa Kaarinassa rikkoutui keskiviikon vastaisena yönä vesiputki. Piikkiön keskusta oli keskiviikkoiltapäivään kello 14 saakka laajalti ilman vettä.

Vuotokohta paikallistettiin Piikkiön kirkon kohdalle.

Linjojen huuhtelu on käynnissä.

Arvion mukaan normaali vedenjakelu kuluttajille alkaa keskiviikkona klo 18, kertoo Kaarinan kaupunki tiedotteessaan.

Vedessä saattaa esiintyä ensi alkuun sameutta.

Kaupunki järjesti vedenjakelupisteen Piikkiön paloasemalle. Sieltä voi edelleen käydä hakemassa vettä.