1. yle.fi
  2. Uutiset

Kyyjärven vanhalle kunnantalolle on löytymässä uusi omistaja – rakennuksesta tarjottu huutokaupassa vähän yli 15 000 euroa

Kyyjärven kunta on myynyt vanhaa kunnantaloa nettihuutokaupassa.

Kyyjärvi
Kyyjärven kunnantalo.
Arkistokuva.Matti Myller / Yle

Kyyjärven vanhalle kunnantalolle on löytymässä uusi omistaja.

580-neliöinen, kunnan keskustassa sijaitseva hirsirakennus on ollut myynnissä nettihuutokaupassa.

Korkeimman tarjouksen, 15 250 euroa talosta on tehnyt Kyyjärven kunnanjohtaja Tiina Pelkosen mukaan ulkopaikkakuntalainen yksityishenkilö.

Kyyjärven kunnanhallituksen on määrä hyväksyä tai hylätä tarjous kokouksessaan 14. syyskuuta.

– Uskon, että tarjous ollaan hyväksymässä. Kyse on yksityisestä ostajasta. Loppusuoralla huutokaupassa oli kaksi, jotka tarjosivat korkeampia hintoja, kertoo Pelkonen.

Lopullisesti kaupasta päättää kunnanvaltuusto 21. syyskuuta.

Pelkonen arvioi, että entinen kunnantalo voisi siirtyä uudelle omistajalle marraskuussa.

Talo on kärsinyt sisäilmaongelmista ja vaatii remonttia.

Kyyjärven kunnan hallinto toimii nykyään Kivirannan palvelukeskuksen yhteydessä. Kunnan tekninen toimi on työskennellyt jo pitkään terveysaseman yhteydessä. Sinne on rakennettu myös kunnan uudet arkistotilat.

Kyyjärven kunta kauppaa parhaillaan myös muita kiinteistöjään. Kaupan ovat muun muassa päiväkoti- ja hoivakotikäytössä aikanaan ollut Päivärinne sekä kunnan 70 prosenttisesti omistama kauppakeskus Paletin kiinteistö.

Päivärinteen tiloja on tällä hetkellä vuokrattuna kausityöntekijöillä, mutta yhtään ostotarjousta kiinteistöstä ei Pelkosen mukaan ole toistaiseksi tullut.

Kauppakeskus Paletin myynnistä kunta päätti kesällä. Kunnanjohtaja Tiina Pelkonen kertoo, että kiinteistöön liittyen on tullut tähän mennessä muutamia kyselyjä.

Lue seuraavaksi