1. yle.fi
  2. Uutiset

Rikolliset tekeytyivät silikoninaamarin avulla ranskalaisministeriksi ja huijasivat itselleen kymmeniä miljoonia euroja

"Puolustusministeri" lähestyi rikkaita henkilöitä "valtion salaisen operaation" rahoittamiseksi.

huijaus
Jean-Yves Le Drian katsoo suoraan kameraan.
Aito Jean-Yves Le Drian. Kuva on otettu heinäkuussa 2020.Bilal Jawich / AOP

Ranskassa on jaettu vankeustuomiot kahdelle erikoiseen miljoonahuijaukseen syyllistyneelle rikolliselle. Vetoomustuomioistuin alensi keskiviikkona hieman toisen tuomiota ja piti toisen tuomion ennallaan.

Gilbert Chiklin tuomio on kymmenen vuotta vankeutta alemman oikeusasteen antaman 11 vuoden tuomion sijaan. Anthony Lasarevitschin saama seitsemän vuoden tuomio pysyi ennallaan.

Rikolliset onnistuivat huijaamaan vuosina 2015–2017 varakkailta henkilöiltä noin 55 miljoonaa euroa tekeytymällä tuolloin puolustusministerinä toimineeksi Jean-Yves Le Drianiksi.

Politiikan, talouselämän ja uskonnon saralla toimivilta henkilöiltä niin Ranskassa kuin ulkomaillakin pyydettiin apua "valtion salaisen operaation" rahoittamiseen. Yhteyttä otettiin esimerkiksi Marokon kuninkaaseen, uutisoi TV5Monde (siirryt toiseen palveluun).

"Puolustusministeri" otti yhteyttä kaikkiaan yli 150 ihmiseen. Huijarit lähestyivät kohteitaan sekä puhelinta että videoyhteyttä käyttäen.

Videoyhteyden aikana yksi huijareista oli naamioitunut ministeriksi silikoninaamion avulla ja istui "ministerin työpöydän" ääressä.

Kolme ihmistä meni lankaan ja antoi rahaa. Yhdelle huijatuista esimerkiksi uskoteltiin rahaa tarvittavan Syyriassa panttivankina olevien kahden toimittajan vapauttamiseen. Vain osa rahoista on saatu takaisin.

Jean-Yves Le Drian toimii nykyisin Ranskan ulkoministerinä.

Lue myös:

Kuuntele, kuinka Microsoft-huijari turhautuu it-ammattilaisen käsittelyssä – huijauspuheluita tulee Suomeen jopa satatuhatta viikossa

Mieheltä vietiin 100 000 euroa: niin sanotut Microsoft-huijaukset työllistävät pelkästään Helsingin poliisia lähes päivittäin

Huijarit kalastelevat suomalaisia "bitcoin-sijoituksiin" Jasper Pääkkösen kasvoilla ja Ylen nimissä julkaistuilla väärennetyillä jutuilla

Huijarit kalastelevat pankkitietoja nyt etäyhteyksien avulla – puhelu tietokoneen teknisestä tuesta voi tulla kalliiksi

Varo tätä ilmiötä: huijarit tehtailevat oikeista konserttistriimeistä valetapahtumia, joiden avulla yritetään kalastaa luottokorttitietoja

Lähteet: AFP

Lue seuraavaksi