Listasimme 5 syytä, miksi matkustusrajoituksia on muutettava: sekava liikennevalomalli, Lapin porosafarit ja kahden viikon välein toistuva poukkoilu

Suomi uhkaa jäädä omaan kuplaansa.

Matkustusrajoitukset
Levin kauppoja ja tunturi taustalla, yksi laskettelija
Lapin matkailu on hiljentynyt. Koko Suomessa matkailusta saadut tulot ovat pudonneet tänä vuonna 40 prosenttia. AOP

Hallitus on taas keskiviikkoiltana koolla pohtimassa rajaliikennettä ja matkustamista. Neuvotteluista ennakoidaan vaikeita. Vastakkain ovat kansalaisten terveys ja Suomen talous.

Säätytalolla etsitään illansuussa matkustusrajoitusten rinnalle uusia vaihtoehtoja: lähtömaissa testaamista ja matkustuskäytäviä. Listasimme viisi syytä, miksi hallituksen on uudistettava matkustusrajoituksia.

1. Matkustusrajoitukset ovat poukkoilevia

Hallitus on muuttanut rajoituksia noin kahden viikon välein. Suomi on palauttanut rajatarkastuksia maihin, joissa koronatartuntoja on yli kahdeksan 100 000 asukasta kohti edellisen kahden viikon aikana. Näistä maista palaaville suositellaan kahden viikon karanteenia.

Viikko sitten sääntöön tuli poikkeus: matkustusrajoituksia ei kiristetty. Vihreälle listalle jätettiin esimerkiksi Italia, Liettua ja Viro, vaikka niissä tartuntojen määrä on noussut reippaasti yli Suomen asettaman rajan.

Käytännössä Suomi siis löysensi rajoituksia, kun mitään ei tehty.

Tällä hetkellä Suomen kriteerit täyttävät vain Latvia, Kypros ja Vatikaani.

EU-komissio on suositellut kaikille yhteisiä rajoituksia. Suositus on 50 tartuntaa 100 000 asukasta kohti. Toinen mittari on, kuinka paljon testejä tehdään.

Finavian koronan infopiste Suomeen tuleville, Helsinki-Vantaan lentoasema, 11.8.2020.
Lentoasemalla matkustajille jaettiin neuvoja siitä, miten toimia matkan jälkeen. Jari Kovalainen / Yle

2. Rajoituksia halutaan korvata testauksella

Tiukkojen rajoitusten sijasta hallitus pohtii nyt koronatestien lisäämistä. Testauskapasiteetti on kuitenkin rajallinen. Kuka testit lähtömaassa ottaisi ja miten niitä Suomessa valvottaisiin?

Testauksesta on toivottu pelastusta henkitoreissaan kituvalle Lapin matkailulle. Testit ovat kuitenkin kalliita, nelihenkisen perheen matkabudjettiin koko perheen testaaminen tekisi ainakin 600 euron loven.

Ylen haastattelemat yrittäjät ovat jo ehtineet tyrmätä turistien pakolliset testit. Yrittäjät perustelevat päätöstä sillä, että matkustus on vähentynyt maihin, joissa ne ovat pakollisia.

Tartunta ei kuitenkaan välttämättä edes näy testissä heti sen jälkeen, kun se on saatu. Muutoksiin on kuitenkin paineita: työ- ja elinkeinoministeriö on laskenut, että korona on vähentänyt matkailutuloja tänä vuonna 40 prosenttia.

Näkymä Saanatunturin laelta
Lapin matkailuun toivotaan matkustuskäytävää. Turistit testattaisiin eivätkä he olisi tekemisissä paikallisten kanssa. Ismo Pekkarinen / AOP

3. Rajoitusten tilalle matkustuskupla

Pohjoisen yrittäjät ovat toivoneet Suomeen matkustuskuplia. Turisti voisi siis matkustaa Lappiin, jos hänellä olisi negatiivinen koronatesti. Paikan päällä hän pysyttelisi erossa paikallisista ihmisistä.

Mutta voidaanko yhden alueen yrittäjiä suosia? Jos lappilainen porosafariyrittäjä saisi oman matkustuskäytävän, mitä tästä sanoisi kainuulainen perhokalastusfirma?

Hallituksen on pohdittava tarkkaan, mihin raja kartalle vedettäisiin. Ja kuinka moni haluaa matkustaa niin, ettei tapaa paikallisia ihmisiä?

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

4. Liikennevalot sekoittavat tilannetta

THL julkaisi elokuun lopussa liikennevalomallin. Liikennevalomallissa maat jaotellaan kolmeen ryhmään. Punaisella merkitään maat, joihin ei kannata lähteä. Vihreällä merkityissä maissa riski saada tartunta on sama kuin Suomessa.

Liikennevalot ovat kuitenkin harvinaisen hitaat. Niitä ei ole päivitetty kertaakaan julkaisemisen jälkeen. Epäselväksi on jäänyt myös keltainen valo: esimerkiksi Liettua on merkitty liikennevalomallissa keltaiseksi, Viro vihreäksi.

Kummastakaan maasta ei ole Suomeen kuitenkaan rajatarkastuksia eikä kahden viikon karanteenisuositusta.

5. Suomi uhkaa jäädä omaan kuplaansa

Suomi uhkaa jäädä kokonaan omaan kuplaansa, koska matkustusrajoitukset ovat Euroopan tiukimpia. Esimerkiksi lentoyhtiö Finnair on pulassa. Talouselämä kertoi loppuviikosta, että Finnairin kilpailijat lentävät 70 prosenttia lennoistaan, Finnair 20 prosenttia. (siirryt toiseen palveluun)

Keskiviikkona Finnair kertoi, että se vähentää lentoja entisestään.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) on vaatinut rajoituksiin höllennyksiä. Lintilän mukaan vaarassa ovat matkailun lisäksi rakentaminen ja ydinvoima.

Vastakkaista linjaa edustaa perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.). Hänen tehtävänsä on huolehtia, että suomalaiset pysyvät terveinä. Kiuru ja Lintilä ovat vääntäneet ennenkin kättä Suomen koronarajoituksista.

Aiheesta voi keskustella huomiseen kello 23 asti.

Juttuun lisätty tietoa 10.9. kello 9.20: Suomi pitää rajana kahdeksaa tartuntaa 100 000 asukasta kohden, kahden edellisen viikon aikana.

Lisää aiheesta:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta