Syksyn ylioppilaskirjoitukset jäävät väliin Mikkelin lukiossa koronavirukseen sairastuneilla abiturienteilla

Altistuneiden oppilaiden osalta etsitään edelleen ratkaisua.

Mikkeli
Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Mikkelin lukiossa koronavirustartunnan saaneet oppilaat eivät osallistu ylioppilaskirjoituksiin tänä syksynä.

Kuitenkin mahdollisesti altistuneille pyritään etsimään vielä keino osallistua kokeisiin.

Mikkelin lukiossa on kolme opetusryhmää asetettu karanteeniin koronavirusaltistuksen vuoksi. Kaksi ryhmistä on abiturienttiryhmiä, joiden opiskelijoiden pitäisi osallistua maanantaina alkaviin ylioppilaskirjoituksiin.

Mikkelin lukion rehtori Jari Tuomenpuro kertoo, että ratkaisua tilanteeseen etsitään parhaillaan.

– Ratkaisua haetaan aktiivisesti. Tämä on asia, joka ei tunnissa parissa ratkea sormia napsauttamalla. Huomenna iltapäivällä on jo enemmän tietoa.

– Tartunnan saaneiden osalta yo-kokeet jäävät valitettavasti tältä syksyltä väliin. Heidän ilmoittautumisensa mitätöidään. Seuraava koekerta on heille keväällä.

Johtoryhmä: lukiolaisten etäopetusta jatketaan ensi viikolle

Mikkelin lukiolaiset jatkavat koronatilanteen vuoksi etäopetuksessa ensi viikon perjantaihin.

Etäopetuslinjaus koskee myös iltalukiolaisia.

Mikkelin kaupungin häiriötilanteiden johtoryhmä päätti asiasta tänään.

Juttua päivitetty 9.9.2020 klo 15:03 juttua päivitetty häiriötilanteiden johtoryhmän osalta

Lue myös:

Kahdella abiturientilla koronavirustartunta Mikkelissä – yhteensä kolme opetusryhmää karanteenissa

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus