1. yle.fi
  2. Uutiset

5 nuorta kertoo, mikä ahdistaa – kaiken keskellä on myös toivoa: kasvamassa on sukupolvi, joka puhuu asioista ääneen

Asiantuntijalla on koronasta ahdistuneille nuorille viesti: älä jää huolesi kanssa yksin vaan puhu, puhu ja puhu.

mielenterveys
Nuoria tyttöjä kauppakeskus Triplassa.
Poikkeusolot kuuluvat lasten ja nuorten mielenterveyden tukipalveluissa edelleen. Asiantuntijan neuvo onkin yksinkertainen: puhu, puhu ja puhu.

Poikkeusolot kuuluvat lasten ja nuorten mielenterveyden tukipalveluissa edelleen, kerrotaan järjestöistä.

Esimerkiksi nuorille suunnatussa Sekasin-chatissa (siirryt toiseen palveluun) on käyty tänä vuonna enemmän keskusteluja kuin viime vuonna yhteensä: yli 21 000.

Yhteydenottoja on tullut monin verroin enemmän, yli 90 000.

  • Videolla viisi Helsingissä opiskelevaa nuorta kertoo, mikä heitä itseään tai heidän lähipiiriään tällä hetkellä huolettaa. Katso video pääkuvaa klikkaamalla.

Sekasin-chat on Mieli ry:n ja Punaisen Ristin koordinoima palvelu. Kysyimme sen tiimipäälliköltä Miguel Reyesiltä, mikä ahdistukseen yleensä auttaa.

Hänen mukaansa yksi asia on ylitse muiden: älä jää huolesi kanssa yksin.

– Apua on tarjolla, on matalan kynnyksen palveluja. Meilläkin on valitettavasti ruuhkaista, mutta älä jää yksin, Reyes sanoo.

Toinen neuvo on sekin yksinkertainen: puhu, puhu ja puhu.

– Niin hölmöltä kuin se kuulostaakin, keskustelu auttaa yleensä eniten. Sen kautta päästään niihin asioihin, joita ahdistuksen alla on. En voi luvata, että ahdistus poistuu yhden keskustelun avulla, mutta se on askel eteenpäin.

Jos olo on ahdistuksen vuoksi kovin kiihtynyt, pelkkä hengitysharjoituskin voi auttaa, Reyes toteaa. Ota rauhallisesti, hengitä sisään ja ulos, laske kymmeneen ja jatketaan sitten keskustelua, hän saattaa neuvoa palvelussa auttamaansa nuorta.

– Se on hyvä neuvo meille aikuisillekin. Ja ylipäätään lupa sille, että voi myös vain olla vähän aikaa.

Tästä on kyse: Koronakriisi kuuluu tukipalveluissa

Koronaviruspandemiasta kummunneet yhteydenotot vähenivät kesällä hetkeksi, mutta syksyn tullen aihe on taas nostanut päätään ja osalla nuorista huoli on kova, kertoo tiimipäällikkö Miguel Reyes Sekasin-chatista.

– Meillä on osa nuorista ollut kovilla ennen koronaakin, ja tämä vain aktivoi sen uudestaan. Elämäntarkoituksen löytäminen voi olla vaikeaa.

Miguel Reyes, tiimipäällikkö, Sekasin-chat
Sekasin-chat palvelee aamuyhdeksästä yökahteentoista. Yhteydenottoja riittää koko aukiolon ajan, kertoo Miguel Reyes.Ronnie Holmberg / Yle

Huoli ei koske pelkästään nuoria ja nuoria aikuisia: esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n pääjohtaja on sanonut, että korona hallitsee suomalaisten ajattelua jo niin paljon, että se aiheuttaa mielenterveysongelmia.

Nuoriin koronapandemialla voi olla konkreettisia, kauaskantoisiakin vaikutuksia: julkisuudessa on kerrottu muun muassa tilanteista, joissa koronakaranteeni uhkasi evätä ylioppilaskirjoituksiin pääsyn ja opinnot olivat siksi venymässä.

Reyes ymmärtää, miksi lapsia ja nuoria ahdistaa.

– Ensin me aikuiset annoimme nuorille ilmastoahdistuksen, ja nyt tuli korona. En yhtään ihmettele, että nuoret ovat ahdistuneita. Korona vaikuttaa heidän elämäänsä koko ajan. Miten jatko-opiskelut järjestyvät, miten saa töitä.

Jälkipyykki vielä edessä

Sekasin-chatiin on tullut kuluneena vuonna yli 22 prosenttia enemmän yhteydenottoja kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Yhteydenotot ovat lisäksi olleet entistä vakavampia.

Mannerheimin Lastensuojeluliitosta kerrotaan, että Lasten ja nuorten puhelimessa (siirryt toiseen palveluun) ja verkkopalveluissa on vastattu samaan määrään yhteydenottoja kuin viime vuonnakin, mutta poikkeusaika on kuulunut sielläkin ja liiton palveluissa on koronakriisin aikana autettu aiempaa useampia lapsia saamaan itselleen ammattitukea.

Pääkaupunkiseudun nuorisopsykiatriassa poikkeuksellinen aika ei ole ainakaan toistaiseksi näkynyt lisääntyneinä lähetemäärinä, kertoo Helsingin yliopistollisen sairaalan nuorisopsykiatrian linjajohtaja, vastaava ylilääkäri Klaus Ranta.

Hän kuitenkin sanoo sairaalan ennakoivan kysynnän kasvavan viiveellä ja toteaa, että järjestöjen havainnot voivat heijastaa muutoin näkymättömiin jäävää nuorten oireilua.

Jälkipyykkiä povaa myös Sekasin-chatin Reyes. Hän sanoo nuorten eriarvoistuvan yhteiskunnassa koko ajan: on heitä, joilla asiat ovat hyvin, mutta yhä enemmän myös heitä, joilta puuttuvat tuki ja työvälineet selviytyä arjen vaikeuksista.

– Koronan aikana olen ollut eniten huolissani niistä nuorista, jotka tippuvat silmuista ja verkoista ja jotka ovat jo olleet huono-osaisia. Heihin tämä kaikki iskee suurimmalla lekalla.

Reyes kehottaa nuoria ottamaan yhteyttä tukipalveluihin kaikenlaisissa mieltä askarruttavissa asioissa ja puhumaan niistä ääneen.

– Me olemme se kallio, joka ottaa ahdistuksen vastaan.

Hän lisää, että vaikeuksista huolimatta nykytilanteessa on jotain hyvääkin: kasvamassa on sukupolvi, joka puhuu asioista enemmän ja avoimemmin kuin edeltäjänsä.

Miguel Reyes, tiimipäällikkö, Sekasin-chat
Miguel Reyes sanoo, että Sekasin-chatiin on koulutettu tänä vuonna paljon uusia päivystäjiä ja se on auttanut pahimman kiireen keskellä.Ronnie Holmberg / Yle

Voit keskustella aiheesta torstaihin 17. syyskuuta kello 23:een asti.

Lue seuraavaksi:

Arttu Vuomajoen, 26, työt loppuivat ja elämästä katosi rytmi – korona-aika eristi arjesta ja ystävistä, yhä useampi hakee nyt apua

"Olisi luultavasti pitänyt yrittää itsemurhaa, että olisin päässyt hoitoon" – Nuorten mielenterveysongelmien hoitotarve rajussa kasvussa

Nora Rantalainen, 26, käy psykologilla kuin hierojalla ja toivoo, että kaikki suomalaiset tekisivät samoin – moni nuori aikuinen huoltaa mielenterveyttään

Lue seuraavaksi