Hyvätuloiset voivat jatkossakin asua puoli-ilmaisissa kaupungin vuokra-asunnoissa – huoneiston kierrätys perhepiirissä on lakiin perustuva oikeus

Helsingin kaupungin asunnot Oy:llä on asuntoja ympäri kaupunkia, myös kantakaupungin arvoalueilla.

vuokra-asunnot
Ilmakuvassa on Senaatintori, taustalla näkyy Katajanokka.
Silja Viitala / Yle

Helsingin kaupungin vuokra-asuntojen asukkaista ja hintatasosta keskustellaan jälleen. Helsingin kaupunki on selvittänyt edellytyksiä kieltää vuokrahuoneistojen kierrättäminen perhepiirissä.

Vuokraoikeuden siirron kieltämistä selvitettiin kaupunginvaltuutettu Otto Meren (kok.) pyynnöstä. Meri olisi halunnut estää mahdollisuuden kierrättää kaupungin vuokra-asuntoja perhepiirissä.

Kaupunki selvitti asiaa yhdessä Hekan eli Helsingin kaupungin asunnot Oy:n kanssa. Vuokraoikeuden kierrättäminen on kuitenkin vuokralaisen lakiin perustuva oikeus, eikä Helsingin kaupunki näe syytä lakimuutoksen edistämiseen.

Myös kaupunginvaltuuston enemmistö oli sitä mieltä, ettei hyvätuloisia heitetä ulos lakimuutoksella. Valtuusto päätti asiasta keskiviikkoiltana.

Hekalla on asuntoja ympäri kaupunkia, myös kantakaupungin arvoalueilla. Helsingin kaupunkikonserni omistaa yhteensä noin 63 000 asuntoa, joista Hekan asuntoja on 50 000. Valtaosa asunnoista on ARA-vuokra-asuntoja, joiden asukasvalinnassa huomioidaan asunnontarve, varallisuus ja tulot (siirryt toiseen palveluun) (Helsingin kaupunki).

Vuokraoikeuden siirtoja tehdään noin 250 vuodessa. Kaupungin mukaan siirtojen määrä on melko pieni suhteessa koko asuntokantaan, joten asialla ei ole niin laajaa asuntopoliittista merkitystä, että sillä perusteella voitaisiin tehdä esitys lain muuttamiseksi.

Huoneisto voi olla pienen piirin halussa pitkiäkin aikoja

Hekan tietojen mukaan pääosa siirroista tehdään päävuokralaisena olleelta vanhemmalta asunnossa asuvalle lapselle.

Valtuutettu Paavo Arhinmäen (vas.) mukaan on varsin kohtuullista, että jo asunnossa asuvat voivat jatkaa asumistaan huoneistossa.

Myös kaupunkiympäristöstä vastaava apulaispormestari Anni Sinnemäki (vihr.) korosti, että siirto voidaan tehdä vain jo asunnossa asuvalle.

Siirtomahdollisuuden kieltämistä ajavan valtuustoaloitteen tehneen Otto Meren mukaan asuntoon voi tarvittaessa muuttaa nopeastikin.

Asuinhuoneiston vuokraamista koskevan lain mukaan vuokralainen saa ilman vuokranantajan lupaa siirtää vuokraoikeuden huoneistossa asuvalle puolisolleen, perheeseen kuuluvalle lapselle tai jommankumman puolison vanhemmalle, jollei vuokranantajalla ole perusteltua syytä vastustaa vuokraoikeuden siirtoa.

Vuokraoikeuden siirtäminen mahdollistaa kaupungin tukemien vuokrahuoneistojen säilymisen saman joukon hallinnassa pitkiäkin aikoja.

Vuokraoikeiden siirtoa koskevan valtuustoaloitteen tehneen Otto Meren mukaan nykyinen malli ei takaa sitä, että kaupungin tuki kohdistuisi eniten sitä tarvitseville. Meren mukaan tämä voi olla ongelmallista erityisesti arvokkaimmilla ja halutuimmilla asuinalueilla.

Kaupungin vuokra-asuntojen vuokrat ovat paikoin vain puolet vapaiden markkinoiden vuokratasosta.