1. yle.fi
  2. Uutiset

Oulussa kaupunkipyörät ovat kettinkeihin kahlittuina

Kaupunki vaatii pyöräyhtiöltä vakuuksia, joita tämä ei ole saanut kasaan.

Oulu on jo vuosia halunnut profiloitua pyöräilykaupungiksi.

Pyöräilyn avulla halutaan tukea joukkoliikennettä ja vähentää liikenteen hiilijalanjälkeä.

Kaupunkipyörät mainitaan myös Oulun ympäristöohjelmassa, jonka päämääränä on ympäristöystävällisempi Oulu.

Pyöräreittejä rakennetaankin jatkuvasti eri puolille kaupunkia.

Niitä varten kaupunki on saanut tukea liikenne- ja viestintävirastolta Traficomilta. Viimeksi hakemuksia tehtiin tällä viikolla.

Oulun 600 kaupunkipyörää, eli Sykkeliä seisoo kuitenkin tyhjänpanttina varaston pihalla.

Taustalla on kiista kaupungin ja puolalaisen pyöräjärjestelmän toimittajan Nextbike Polskan kesken.

Kaupunkipyöristä aiheutuisi Oululle vuodessa noin 700 000 euron kulut, jos järjestelmä olisi käytössä.

Sopimuksen mukaan Nextbiken pitäisi asettaa 800 000 euron pankkitakuu toiminnan loppumisen varalta.

Talousvaikeuksissa oleva yhtiö haluaa kuitenkin pienentää takuusummaa.

Mutta Oulu ei suostu siihen ja vaatii koko takuusummaa maksetuksi ennen kuin pyörät annetaan kaupunkilaisten käyttöön.

Oulussa pelätään myös, että takuusumman pienentäminen tulkitaan sopimusrikkomukseksi.

Nextbiken esitys takuusumman pienentämisestä oli jo tulossa lautakuntakäsittelyyn keväällä.

Kaupunginhallituksesta kuitenkin jyrähdettiin asian valmistelijalle, että ehdotusta ei kannata tuoda edes käsittelyyn.

Nextbike Polskan toimitusjohtaja Tomasz Wojtkiewicz ihmettelee, miksi Oulun poliittiset päättäjät eivät halua edes neuvotella.

Oulun mukaan Nextbike ei ole pystynyt esittämään uusia neuvottelutarjouksia, vaikka niitä on pyydetty.

Solmun aukaisemiseksi se tarjosi Sykkeleitä loppukesäksi käytettäväksi ilman korvausta, jotta neuvottelut jatkuisivat.

Antaisimme Sykkelit oululaisten käyttöön vaikka heti ja ilman korvausta loppukaudeksi, jotta saisimme aikaa neuvotteluun.

Nextbike Polskan toimitusjohtaja Tomasz Wojtkiewicz

Yhtiön mukaan sovittua takuusummaa on vaikea saada kasaan muun muassa koronan aiheuttamien rajoitusten takia.

Oulu ei myöskään suostu siihen, että takuusumma maksettaisiin Nextbiken käyttämään puolalaiseen pankkiin, koska sillä ei ole konttoria Suomessa.

Perimmiltään kiista on poliittinen, sillä osa poliitikoista pitää valtuuston aikanaan hyväksymiä kaupunkipyöriä turhina ja kalliina.

Pattitilanteessa Sykkelit ovat kahleissa eikä kukaan tiedä, miten kiista ratkeaa. Oulun baanoilla niitä ei ainakaan tänä kesänä nähty.

Kaupunkipyörien vastustajat miettivät nyt, voisiko Oulu sanoa koko sopimuksen irti sillä perusteella, että pyöräjärjestelmä ei ole ollut käytössä yli neljään kuukauteen.

Tekijät

Teksti:

Risto Degerman

Kuvat ja videot:

Marko Väänänen

Julkaistu 19.9.

Lue seuraavaksi