Varsinais-Suomen koronatapaukset ovat siirtyneet nuoriin ikäryhmiin

Sairaanhoitopiiri suosittaa välttelemään tilaisuuksia, joissa käytetään päihteitä.

Varsinais-Suomi
Nuorten ihmisten jalkoja.
Koronatartuntoja löytyy nyt 20-40-vuotiaissa. Kuvituskuva.Yle/Chanette Härus

Varsinais-Suomen koronatartunnoissa on syksyn alussa ollut nähtävissä taudin siirtymistä nuoriin ikäryhmiin.

Vakavia koronavirustaudin seurauksia on ollut syksyllä vähemmän kuin keväällä, kertoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri tiedotteessaan.

– Tehohoitoa tarvitsevia koronaviruspotilaita on nyt vähemmän kuin epidemian ensimmäisessä aallossa. Tämä saattaa johtua siitä, että koronavirukseen sairastuu aiempaa nuorempia ihmisiä. Tapauksista suurin osa on ikäryhmässä 20-40-vuotiaat, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala sanoo.

Hän suosittaa, että esimerkiksi opiskelijajärjestöt rajoittavat kokoontumisia.

– Emme suosittele joukkotilaisuuksia, joissa esimerkiksi käytetään päihteitä. Silloin turvaohjeet helposti unohtuvat ja syntyy joukkotartunnan vaara, hän korostaa.

Tilaisuuksia, joissa turvavälejä on mahdollista pitää, esimerkiksi teatteriesityksiä, voidaan järjestää. Aluehallintovirasto on antanut tilaisuuksille ohjeet.

Tartunnat saadaan edelleen ulkomailta

Varsinais-Suomen koronatartunnoista lähes 40 prosenttia liittyy työ- tai vapaa-ajan matkailuun ulkomailla ja 15 prosenttia perheiden sisäisiin tartuntoihin.

Tartuntaketjuista kyettiin selvittämään elokuun aikana noin 70 prosenttia.

– Suomen riskimaiksi luokittelemista maista palattaessa tulee ehdottomasti muistaa olla omaehtoisessa karanteenissa kahden viikon ajan. Kaikkia sosiaalisia kontakteja tulee välttää sinä aikana, Rintala lisää.

Koronavirustaudin vuoksi sairaanhoitopiirin sairaalaoissa on hoidossa alle viisi potilasta.

Testausajat nopeutuneet

Tyks Laboratorioissa tehdyn koronatestin vastauksen saaminen on edelleen nopeutunut. Keskimääräinen aika näytteenotosta vastaukseen on tällä viikolla ollut alle yksi vuorokausi.

Koronatestien näytemäärät ovat laskeneet elokuun huippulukemista. Tyksin kliinisen mikrobiologian laboratorio analysoi viime viikolla keskimäärin 910 näytettä päivässä, kun määrä edellisviikolla oli 1020 näytettä päivässä.

Tyksin erityisvastuualueella on todettu kesän jälkeen ensimmäinen koronavirustautiin liittyvä kuolemantapaus. Epidemian alusta lähtien alueella on kuollut kaikkiaan 20 ihmistä koronan aiheuttamaan tautiin.

Varsinais-Suomessa on tähän mennessä ollut THL:n mukaan 487 todettua koronatartuntaa.

Tyksin erityisvastuualueeseen kuuluvat Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Vaasan sairaanhoitopiirit.