Koulujen sairauspoissaolot ovat vähentyneet elokuusta – koronatestaus on nopeutunut ja kausiflunssa hiukan hellittänyt

Koronatestausjonot ovat lyhentyneet ja pahin flunssa-aaltokin on laantunut.

Koulupoissaolo
oppilaita luokassa
Koronatestauksen nopeuduttua ja kausiflunssan hiukan laannuttua poissaolojen määrä on nyt lähellä normaalia. Arkistokuva.Jari Kovalainen / Yle

Sairauspoissaolojen määrä lappilaiskouluissa on tasaantunut.

Heti lukukauden alussa monissa kouluissa sekä oppilaiden että opettajien poissaoloja oli erittäin runsaasti, ja opettajien sijaisista alkoi jo tulla pulaa. Esimerkiksi Lapin yliopiston harjoittelukoulussa Rovaniemellä sijaisia riitti juuri ja juuri. Tuolloin pelättiin, että poissaolojen määrä vielä kasvaa, sijaisia ei saada tarpeeksi ja opetusjärjestelyihin joudutaan tekemään muutoksia. Nyt tilanne on siis kuitenkin jo parempi.

Opettajia on flunssan vuoksi poissa selvästi vähemmän kuin muutama viikko sitten. Koronatestauksen nopeuduttua ja kausiflunssan hiukan laannuttua poissaolojen määrä on nyt lähellä normaalia.

– Oppilaat ja opettajat eivät enää jonota koronatestaukseen ja syysflunssa on jo jonkin verran hellittänyt. Poissaolot ovat vähentyneet, mutta flunssakausi vielä hieman vaivaa, kertoo harjoittelukoulun johtava rehtori Heikki Ervast.

Myös esimerkiksi Tornion kouluissa poissaoloja oli koronaepäilyjen vuoksi heti koulun alettua runsaasti. Muun muassa Putaan koulussa lähes joka luokalta oli koko ajan poissa puolenkymmentä oppilasta. Myös monet opettajat joutuivat jäämään pois opetustyöstä ja sijaisille oli tarvetta. Nyt tilanne myös Torniossa on rauhoittunut, sairauspoissaoloja on vain hiukan tavallista enemmän ja sijaisia on riittävästi.

– Poissaoloja ei ole juuri normaalia enemmän ja sijaistilanne on hallinnassa, luonnehtii sivistystoimenjohtaja Ilkka Halmkrona.