Uhrilähteisiin heitettiin kolikoita ja neuloja – katso videolta, millaisen paikan uskottiin parantavan sairaita

Väitöstutkija John Björkman on saanut selville jo yli kolmenkymmenen muinaisen lähteen sijainnin.

lähde
Tutkija etsii uhrilähteitä ja niihin liittyviä uskomuksia
Tutkija etsii uhrilähteitä ja niihin liittyviä uskomuksia

Uhrilähteet ovat olleet vuosisatojen ajan tärkeitä paikkoja. Viime vuosikymmeninä tiedot lähteiden sijainnista ovat olleet vaarassa kadota. Åbo Akademin pohjoismaisen folkloristiikan tutkija John Björkman törmäsi lähteisiin tutkiessaan pyhinä pidettyjä paikkoja.

Lähteiden suuri määrä yllätti. Björkman on pystynyt paikantamaan jo 37 pyhää lähdettä Lounais-Suomen alueella.

Tietoja on löytynyt Suomalaisen kirjallisuuden seuran ja Svenska litteratursällskapetin arkistoista sekä kotiseutukirjallisuudesta. Myös kotiseutuaktiivit ovat ohjanneet tutkijaa lähteiden luo. Suurin osa on löytynyt yhdistelemällä arkistotietoja vanhoihin karttoihin.

Miten vaikeaa lähteitä on löytää?

– Suurin osa on täysin unohdettuja, mutta vielä löytyy sieltä täältä vanhoja ihmisiä, jotka ovat asuneet tai joiden suku on asunut paikkakunnalla pitkään. Heidän avullaan lähteet ja niihin liittyvät uskomukset ovat löytyneet. Jotkut kotiseutuaktiivit ovat jopa kirjanneet tietoja muistiin.

Missä lähteitä yleensä on?

– Aika usein lähteet ovat kylien ulkolaidoilla, jopa ihan rajalla. Esimerkiksi Turun Kupittaan lähde on ollut kaupungin ulkolaidalla 1600-1700-luvuilla. Halikon Somerojan lähde on kylänsä ja Halikon ulkolaidoilla.

Mikä on vanhin ja kuuluisin pyhä lähde Suomessa?

– Turun Kupittaan lähde. Tästä on tietoa jo 1600-luvulta. Turun akatemian opiskelija Petrus Magnus Gyllenius kirjoitti päiväkirjaansa, että nuoriso kokoontui Kupittaan lähteelle viettämään juhannusta vuonna 1649. He uhrasivat lähteeseen, leikkivät sen äärellä ja polttivat tulia. Lopulta kaupungin vartijoiden piti tulla pysäyttämään juhlat, koska niitä pidettiin epäsopivina.

Monet tuntevat tarinan, jonka mukaan piispa Henrik olisi kastanut pakanoita täällä. Tarina on liitetty lähteeseen vasta myöhemmin ja muun maussa Rymättylässä ja Taivassalossa on lähteitä, joista kerrotaan samaa tarinaa.

Väitöstutkija John Björkman Kupittaan lähteellä.
Turun Kupittaan lähde on tunnetuin lähde. Se oli maaginen lähde ennen kuin se muuttui terveyslähteeksi. Kylpylävieraat nauttivat vettä sisäisesti eli joivat sitä ja ulkoisesti eli kylpien.Minna Rosvall / Yle

Mitä tapahtui Kupittaan lähteelle?

– Tästä kansanuskon parannuslähteestä tai maagisesta lähteestä tehtiin terveyslähde. Turun akatemian professorit kirjoittivat tutkielmia lähdeveden terveellisyydestä. 1700-luvulla tänne perustettiin kylpylaitos ja se toimi 1800-luvulle asti.

Yksi Varsinais-Suomen tunnetuimpia lähteitä Kupittaan lähteen ohella on Halikon Somerojan lähde. Mitä parantavia vaikutuksia sen vedessä uskotaan olevan?

– Kerrotaan, että vesi parantaa kaikenlaisia sairauksia, mutta erityisesti silmä- ja ihosairauksia.

Miten lähteellä toimittiin, jotta parantavia ominaisuuksia saatiin?

– Kun lähteeseen uhraa rahan tai neulan, se on tavallaan pantti siitä, että vesi muuttuu parantavaksi. Vettä saatettiin juoda tai joku kansanparantaja, esimerkiksi kuppari saattoi käyttää vettä. Turun Kupittaan lähteen terveysvaikutuksia on raportoitu silloin, kun se toimi terveyslähteenä. Kylpylässä kirjattiin ylös tietoja potilaiden voinnin kehittymisestä ja on tietoja, joiden mukaan potilaat paranivat.

Mitä kieltoja tai tabuja lähteeseen liittyi?

– Oli ehdottoman kiellettyä viedä lähteeseen heitettyjä kolikoita tai neuloja pois lähteestä. Yhden kertojan mukaan hän oli pienenä poikana ottanut lähteestä rahan ja sairastui kotona. Hänen vanhempansa saivat tietää, että hän oli ottanut rahan lähteestä. He käskivät häntä viemään rahan heti takaisin. Mies kertoi, että heti sen jälkeen vaivat katosivat. Eli jos sieltä vie rahan, silloin saa sen taudin, minkä parantamiseksi se raha on sinne uhrattu.

Millaista muuta käyttöä lähteillä oli kuin toive sairauden parantumisesta?

– Juhannusaattona nuoret naiset tulivat ennustamaan tulevaa mielitiettyään täältä lähteen veden pinnasta.

Millaisessa kunnossa löytämäsi lähteet ovat olleet?

– Somerojan lähde on poikkeuksellisen hieno ja vesi on kirkasta. Usein lähteitä on vaikea löytää, sillä ne ovat kuivuneet. Jos ympäristö.fi-sivuston mukaan pohjavedet ovat alhaalla, lähteitä on hankala löytää. Ilmastonmuutos vaikuttaa ehkä niiden kuivumiseen. Toisaalta lähteet voivat tuhoutua siksi, että alueita rakennetaan tai ojitetaan. Muutamat lähteet, jotka ovat tuhoutuneet, ovat rakennetussa tai kaupunkiympäristössä. Oletan, että kaupunkirakentaminen on vaikuttanut pohjavesiin.

Väitöstutkija John Björkman katsoo Somerojan lähdettä Halikossa.
Tutkija John Björkman käy paikan päällä katsomassa lähteitä, joista hänelle on ilmoitettu. Somerojan uhrilähteelle on opastekyltti. Joskus lähteitä on vaikea löytää.Minna Rosvall / Yle

Lähetä tutkijalle tietoja lähteistä

Tunnetko sinä vanhoja parannuslähteitä Turun seudulta? John Björkman ottaa yhä tietoja lähteistä vastaan.

Tiedot lounaissuomalaisista lähteistä ovat päässeet kansainväliseen pyhiä lähteitä esittelevään julkaisuun, johon Björkman sai kutsun osallistua. Tämä on ensimmäinen kerta, kun suomalaisista pyhistä lähteistä on tehty akateeminen julkaisu.

Julkaisu ilmestyi helmikuussa ja voit tutustua siihen tästä linkistä (siirryt toiseen palveluun). (siirryt toiseen palveluun)

Luettelon pyhistä lähteistä löydät täältä: https://tinyurl.com/yd5m3687 (siirryt toiseen palveluun)

Ota yhteyttä tutkija John Björkmaniin: john.bjorkman@abo.fi (siirryt toiseen palveluun).

Kerro kokemuksistasi lähteistä alle. Kommentointi tapahtuu Yle Tunnuksella ja päättyy 15.9. kello 23.