Puolangalle kaavailtu tuulivoimapuisto toisi kunnalle 16 miljoonaa verotuloa

Hietavaaran alueelle suunnitellaan 23 tuulivoimalaa.

tuulienergia
Reposaaren tuulipuiston tuulivoimaloita.
Puolangalle suunnitellaan noin 23 tuulivoimalaa. Kuvituskuva.Henrietta Hassinen / Yle

Puolangan Hietavaaraan suunnitellaan tuulivoimapuistoa. Tuulivoimayhtiö wpd Finlandin tarkoituksena on rakentaa alueelle noin 23 tuulivoimalaa. Hietavaara sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Puolangan keskustasta aivan Paltamon ja Ristijärven kuntien läheisyydessä. Alue on maakuntakaavassa merkitty tuulivoima-alueeksi.

Suunnitellut voimalat ovat yksikköteholtaan 5–8 megawattia ja niiden kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä.

Suunnitelmat ovat vasta aivan alussa. Puolangan kunnasta kerrotaan, että toteutuessaan tuulivoimapuisto toisi kiinteistöverotuloja noin 16 miljoonaa euroa kolmenkymmenen vuoden aikana.

Lisäksi sillä olisi työllistävä vaikutus, esimerkiksi tuulivoimapuistojen maarakentamisessa käytetään usein paikallista työvoimaa.

Kokonaisinvestointi on reilut sata miljoonaa euroa.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.