Päivähoidon menot kasvoivat ja tulot kutistuivat Lahdessa tänä vuonna

Sivistystoimen talousarvio on ylittymässä lähes 2,6 miljoonalla eurolla.

päivähoito
Kuraleikkejä Humpulan päiväkodissa
Vanhemmille on tämän vuoden aikana hyvitetty päivähoitomaksuja, jos lapset on otettu kotiin hoitoon. Tavoitteena on ollut päiväkotien väljentäminen koronaepidemian hillitsemiseksi. Markku Lähdetluoma / Yle

Odottamattoman suuret päivähoitomenot ja arvioitua pienemmät tulot luovat ylityspaineita Lahden sivistystoimen talousarvioon. Tämän vuoden talousarvio on ylittymässä lähes 2,6 miljoonalla eurolla.

Menot ovat kasvaneet 1,4 miljoonaa euroa laskettua isommiksi, koska yksityisen päivähoidon kysyntä on lisääntynyt ennakoitua nopeammin. Tuloissa on puolestaan 1,2 miljoonan euron vähennys 5-vuotiaiden päivähoidon maksuttomuuskokeilusta ja siitä, että maksuja on alennettu koronavirusepidemian vuoksi.

Sivistyslautakunta käsittelee lisärahaa varhaiskasvatukseen 15. syyskuuta.