Kova aallokko pukkasi purjehtijan rantakivikkoon Airistolla

Partiovene hinasi aluksen suojasatamaan.

meripelastus
Vesipärskeitä Airistolla.
Vesiliikenne on ollut ongelmissa viime päivinä tuulisen sään takia. Kuvituskuva.Yle/Linus Hoffman

Airistolla liikkunut purjehtija ajatui kovassa aallokossa rantakivikkoon Turussa Airistolla perjantaina puolen päivän jälkeen.

Purjehtija soitti apua, mutta puhelu keskeytyi ennen kuin hän ehätti sanoa olinpaikkaansa.

Samaan aikaan lähellä kulkeneelta alukselta soitettiin hätäkeskukseen ja näin saatiin tarkka paikka selville, kerrotaan Länsi-Suomen merivartiostosta.

Paikalle kiiruhtivat meripelastuskopteri ja Nauvon merivartioaseman partiovene.

Meripelastushelikopteri paikansi veneen. Purjehtijalla ei ollut välitöntä hätää.

Partiovene hinasi aluksen suojasatamaan Paraisten Stormälöhön.