Elokuvan tekeminen Lapissa kiinnostaa – entistä useammin asialla ovat isot ulkomaiset tuotantoyhtiöt

Tuorein Lapissa kuvattu elokuvatuotanto on virolais-suomalainen Viimeiset, jonka yhtä pääosaa näyttelee Laura Birn.

elokuvatuotanto
Näyttelijä Laura Birn Viimeiset-elokuvan pressinäytöksessä
Laura Birnin mukaan työskentelyssä Lapissa on aivan omanlaisensa mentaliteetti.Antti Ullakko / Yle

Lapin elokuvakomissio saa vuosittain toista sataa kyselyä mahdollisuuksista tehdä elokuvatuotantoa pohjoisessa. Kyselyistä puolet tulee jo ulkomailta.

Tuorein Lapissa kuvattu elokuva, joka saa ensi-iltansa tänä syksynä, on virolais-suomalaisena yhteistyönä syntynyt moderni western nimeltään Viimeiset. Se kuvattiin suurimmaksi osaksi eri puolilla Lappia, muun muassa Kolarissa ja Käsivarren Lapissa.

Elokuvan virolaiseen ohjaajaan teki vaikutuksen Lapin karuus ja luonnon valaistusolosuhteet, jotka tukivat elokuvan hieman synkkääkin tarinaa.

– Lappi on yksi parhaista paikoista tehdä elokuva. Olosuhteet ja luonnonvalo ovat hyviä ja itse tuotannon tekeminen sujui hyvin. Mitä nyt oltiin välillä vaikeuksissa, kun ajeltiin siellä Kilpisjärvellä ilman kypäriä moottoripyörillä, kertoo virolainen ohjaaja Veiko Õunpuu.

Elokuvaohjaaja Veiko Õunpuu Viimeiset -elokuvan pressinäytöksessä
Ohjaaja Veiko Õunpuu.Antti Ullakko / Yle

Kuvauksissa Lapissa on omanlaisensa mentaliteetti

Viimeiset -elokuvan mies- ja naispääosia esittävät Tommi Korpela ja Laura Birn. Korpela viihtyy tunnetusti Lapissa, mutta myös Birn kertoo olevansa todellinen Lappi-fani.

– Se, että sain tämän roolin ja tiesin, että mennään Lappiin kuvaamaan tuntui ihanalta. Sain olla kaksi kuukautta Lapissa ja se tekeminen itse oli ihan mieletöntä, Birn ihastelee.

Hänen mukaansa työskentelylle on etua siitä, että elokuvaa tehdään jossain mikä ei ole kenenkään työryhmän jäsenen kotikenttää.

– Yhteishenki muodostuu siitä, kun kaikki on yhdessä paikassa juuri sen hetken sitoutumassa siihen projektiin. Siihen vielä koko Lapin luonto ja mentaliteetti, niin tämä oli ihan mielettömän hieno kokemus, kertoo Laura Birn.

Lapissa kuvataan kymmeniä elokuvia vuodessa

Kiinnostus Lappia kohtaan on elokuvan tekijöiden keskuudessa jälleen kasvamassa. Nyt koronan tuoman pienen hiljaiselon jälkeen yhteydenottojen määrä Lapin elokuvakomissioon on kasvanut.

Keskimäärin yhteydenottoja tulee noin 120 vuodessa, kertoo markkinointiyhtiö House of Laplandin toimitusjohtaja Sanna Tarssanen. Hänen alaisuuteensa kuuluu myös Lapin elokuvakomissio.

–Se tarkoittaa, että noin 120 tuotantoa etsii kuvauspaikkoja Lapista meidän kautta ja sitten näistä toteutuu noin puolet. Esimerkiksi viime vuonna meillä kuvasi 56 erillistä tuotantoa eli tuotanto kuvattiin joko kokonaan tai osittain Lapissa.

House of Laplandin toimitusjohtaja Sanna Tarssanen Viimeiset-elokuvan pressinäytöksessä Rovaniemellä
Toimitusjohtaja Sanna Tarssanen, House of Lapland.Antti Ullakko / Yle

AV-alan kannustinjärjestelmä on ollut Suomessa käytössä pari vuotta. Se näkyy nyt Lapissa kysynnän kovana kasvuna ja siinä, että Lappiin tulee myös entistä isompia kansainvälisiä tuotantoja.

Tarssanen nostaa esimerkiksi Bollywood-toimintahitin War (siirryt toiseen palveluun) (siirryt toiseen palveluun), joka oli vuoden 2019 katsotuin Bollywood-elokuva.

– Se oli suurin Lapissa koskaan kuvattu elokuva. Yhä isommat elokuvat etsivät kuvauspaikkoja Lapista. Voidaan sanoa, että tämmöiset Hollywood-tuotantotasoiset jatkuvasti etsiskelee kuvauspaikkoja Lapista, Tarssanen sanoo.

Lue myös:

Vahva naisrooli houkutteli näyttelijä Armi Toivasen pohjoiseen – Kaamos-rikossarjan kuvaukset käynnissä Utsjoella

Kansainväliset filmiryhmät ovat löytäneet Lapin – porot päätähtinä satuelokuvassa, joka nähdään kymmenissä maissa