Sami Sulkko erosi ennen kolmen vuoden aikarajaa – miehen uusi työnantaja maksaa puolet Riihimäen pulittamasta johtajakoulutuksesta

Johtajakaudellaan Sulkko suoritti Aalto-yliopiston koulutuksen, josta Riihimäen kaupunki maksoi yli 30 000 euroa.

Riihimäki
Nainen kuuntelee kun mies vieressä puhuu
Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Miia Nahkurin mukaan koulutuksen takaisinmaksusta on sovittu Sami Sulkon ja hänen tulevan työnantajansa kanssa.Miki Wallenius / Yle

Sami Sulkon tuleva työnantaja maksaa 50 prosenttia miehen suorittaman johtajakoulutuksen hinnasta Riihimäen kaupungille. Sulkko ilmoitti eroavansa kaupunginjohtajan tehtävästä torstaina. Hän siirtyy yksityiselle sektorille.

Riihimäen kaupunginjohtajana toimiessaan Sami Sulkko suoritti Aalto-yliopiston EMBA-johtamiskoulutuksen. Sulkon työsopimukseen kirjattiin, että Riihimäen kaupunki kustantaa koulutuksen.

Koulutuksen maksamiselle oli kuitenkin ehtonsa. Mikäli kaupunginjohtaja irtisanoutuu Riihimäen palveluksesta ennen kuin tutkinnon suorittamisesta on kulunut kolme vuotta, täytyy hänen palauttaa tutkinnon kustannuksista 50 prosenttia kaupungille.

Sami Sulkko suoritti koulutuksen 24. marraskuuta 2017. Yle on nähnyt tutkintotodistuksen. Kolmesta vuodesta jää siis uupumaan reilut kaksi kuukautta. Sulkko on pyytänyt, että virkasuhteen päättäminen ajoitettaisiin tapahtumaan 30. syyskuuta, mikä on mahdollista yhteisesti sopimalla.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Miia Nahkurin (sd.) mukaan asia on kaupungin tiedossa ja siitä on sovittu Sulkon ja tämän uuden työnantajan kanssa.

– Takaisinmaksu tulee tapahtumaan. Hänen tuleva työnantajansa maksaa summan kaupungille.

Sami Sulkko ei vastannut Ylen kommenttipyyntöihin asiaan liittyen.

Hintalappu reilut 30 000 euroa

Koulutus maksoi Nahkurin mukaan Riihimäelle vajaat 33 000 euroa. Näin ollen takaisinmaksettavaksi tulee reilut 16 000 euroa.

Koko koulutuksen hinta oli ilman alvia 43 800 euroa, mutta sen ensimmäisen erän maksoi kaupunginjohtajan edellinen työnantaja, Forssan kaupunki.

Koulutuksen maksajia ovat siis Forssan ja Riihimäen kaupungit sekä jälkijättöisesti Sami Sulkon tuleva työnantaja.

Riihimäen kaupunginhallitus käsittelee koulutuksen takaisinmaksua ja muuta irtisanoutumiseen liittyvää ylimääräisessä kokouksessaan maanantaina 14. syyskuuta. Riihimäen kaupungin sivuilta löytyvän esityslistan (siirryt toiseen palveluun) päätösesityksen mukaan kaupunki myöntää eron niin, että virkasuhde päättyy 30. syyskuuta. Lisäksi kaupunki hyväksyy ratkaisun, että korvaussumman suorittaa uusi työnantaja, vastuun summan suorittamisesta säilyessä edelleen Sulkolla.

Riihimäen uuden kaupunginjohtajan haku alkaa pikimmiten. Tehtävän väliaikaiseksi hoitajaksi on nousemassa Riihimäen elinvoimajohtaja Mika Herpiö lokakuun alusta.