Ouluhallin peruskorjaus on valmis – halli avautuu käyttäjille maanantaina

Remontti piti sisällään muun muassa talotekniikan uusimista.

peruskorjaus
Ouluhallin lisärakennus
Ouluhallin uusi lisäosa valmistuu ensi vuonna. Arkistokuva.Timo Nykyri / Yle

Ouluhallin peruskorjaus on valmis ja halli avautuu kuntalaisten sekä seurojen käyttöön maanantaina 14 syyskuuta. Myös Yle Oulu vierailee lähetyksissään remontoidussa Ouluhallissa avauspäivänä

Jo viime viikonloppuna keskusta järjesti Ouluhallissa puoluekokouksensa, vaikka remontti oli vielä vähän kesken.

Isännöitsijä Jari Leviäkangas kertoo, että keväällä alkaneen peruskorjauksen aikana muun muassa hallin valaistus ja ilmanvaihto on uusittu sekä pukuhuoneita peruskorjattu.

Ouluhallin uuden lisäosan rakennustyöt jatkuvat ja lisäosa valmistuu ensi maaliskuussa. Nykyisen hallin kupeeseen rakentuva laajennusosa on yli 7 000 neliötä.

Ouluhalli otettiin käyttöön vuonna 1986.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.