Ministeri Saarikko matkustusrajoitusten löysäämisestä: Ei pelasta suomalaista matkailua, mutta kaikki voitava tehtiin

Voit katsoa Ylen Ykkösaamun klikkaamalla jutun kuvaa.

Annika Saarikko
Annika Saarikko.
Keskustan uusi puheenjohtaja Annika Saarikko ei näe tarvetta kirjoittaa hallitusohjelmaa uusiksi. Kuvassa taustalla on keskustan varapuheenjohtajana jatkava Petri Honkonen. Saarikko on lauantaina TV1:n Ykkösaamun vieraana.

Keskustan tuore puheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko taustoitti lauantaina Yle TV1:n Ykkösaamussa hallituksen perjantaisia päätöksiä uusista matkustusrajoituksista.

Helsingin Sanomat (siirryt toiseen palveluun) ja Ilta-Sanomat (siirryt toiseen palveluun) ovat uutisoineet, että SDP olisi halunnut pitää yhä kiinni tiukoista rajoituksista, mutta keskusta ajoi rajoitusten höllentämistä. Lopulta keskustan kanta voitti.

On kysytty, oliko talous keskustalle neuvotteluissa terveyttä tärkeämpi asia.

Saarikko vastasi, että poliittisen päättäjän pitää puntaroida yhteiskunnan kokonaiskestävyyttä: terveyttä, taloutta ja ihmisten jaksamista.

– Mielestäni linja on tasapainoilua niin kuin aina tästä eteenpäin terveyden ja talouden kokonaisuudessa, Saarikko sanoi.

Saarikko myönsi, että matkustusrajoitusten höllentäminen ei pelasta suomalaista matkailua, mutta hänen mukaansa kaikki voitava tehtiin.

Saarikko nihkeänä hallitusohjelman avaamiselle

Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi tiistaina, että SDP on valmis kirjoittamaan hallitusohjelman tai -ohjelmaa uusiksi, mutta muut hallituspuolueet eivät niinkään.

Saarikko ei pidä päivitystä tarpeellisena.

– Hallitusneuvotteluissa ratkaistiin useita hallituspuolueita jakaneita asioita ja linjaukset punnittiin todella huolellisesti. Näitä asioita ei ole syytä avata.

Saarikko lisää, että olemassa olevassa ohjelmassa on paljon vaikeita asioita, joita ei ole saatu maaliin.

– Nyt on päätettävä ensin niistä, Saarikko jatkaa.

Saarikon mielestä koronan takia heikentynyt taloustilanne voidaan ottaa huomioon budjettiriihessä muutenkin kuin kirjoittamalla hallitusohjelma uusiksi.

– Budjettiriihessä linjattavana oleva julkisen talouden kestävyystiekartta tarjoaa mahdollisuuden päivittää talouden kuvaa tarvittavalla tavalla ja tehdä uusia päätöksiä talouden ja työllisyyden osalta.

Hallitusyhteistyö perussuomalaisten kanssa sopii

Annika Saarikko on sanonut, että hänen puolueensa on voima, joka pystyy tekemään yhteistyötä mihin suuntaan tahansa.

Toimittaja Pirjo Auvisen kysymykseen, että onko hänellä valmius mennä hallitukseen perussuomalaisten kanssa, Saarikko vastasi, että on.