Habitat-sisustusketjun perustaja Terence Conran kuoli

Jo 1950-luvulla uransa aloittanutta Conrania on kuvailtu jopa brittiläisen elämäntavan mullistajaksi.

Brittiläinen sisustus
Terence Conran istuu museotilassa taustallaan teksti Designer
Terence Conran perustamansa Lontoon designmuseon uusissa tiloissa marraskuussa 2016.AOP / Stephen Chung

Brittiläisen sisustusliike Habitatin perustaja Terence Conran on kuollut. Conran oli kuollessaan 88-vuotias.

Jo ennen sisustusbisnestä Conran tunnettiin ravintoloitsijana. Ensimmäisen, The Soup Kitchenin, hän perusti Lontooseen vuonna 1953.

Tekstiilisuunnittelijaksi kouluttautunut Conran perusti Habitatin Lontoossa vuonna 1964. Lontoo oli tuohon aikaan muodin ja designin kuumin keskus, ja liike nähtiin tuolloin brittiläisen sisustuksen uudistajana mäntyhuonekaluineen ja kirkkaine väreineen.

1970-luvulla ketju laajeni Manner-Eurooppaan Ranskaan, Espanjaan ja Saksaan. Lisäksi Conran avasi omaa nimeään kantavia myymälöitä eri puolilla maailmaa.

1980-luvulla Conran perusti Lontooseen designmuseon. Sen johtajan Tim Marlow'n mukaan Conran "muutti tapamme asua, syödä ja käydä ostoksilla".

– Hänen työnsä keskiössä oli usko siihen, että hyvä design parantaa ihmisten elämänlaatua. 1940-luvun lopulta nykypäivään hänen energiansa ja luovuutensa kukoisti hänen kaupoissaan, ravintoloissaan ja hotelleissaan ja hänen design-, arkkitehtuuri- ja huonekaluyrityksissään, todetaan puolestaan Conranin perheen lauantaina antamassa lausunnossa.

Lähteet: Reuters, AP