Koronavirus ja flunssakausi kuormittavat hoitajia – sotealalla pelätään irtisanoutumisaaltoa

Itä-Suomessa hoitajien irtisanoutumiset eivät ole toistaiseksi lisääntyneet.

terveydenhuoltohenkilöstö
Lääkäri laittaa suojapäähinettä päähän
Pasi Takkunen / Yle

Hoitohenkilöstön jaksaminen herättää huolta sosiaali- ja terveydenhuollossa.

Koronapandemia on lisännyt lääkäreiden ja hoitajien työtaakkaa, vaikka sairaalahoitoa vaativia tautitapauksia on tällä hetkellä vähän.

Keväällä sairaaloissa ja terveyskeskuksissa otettiin vastaan vain kiireellisiä potilaita, minkä seurauksena avun tarvitsijoita on nyt tavanomaista enemmän.

Samalla hoitohenkilöstöstä on ollut pulaa, kun töistä pitää jäädä pois jo lievissä oireissa.

Kuormitus ei näy vielä irtisanoutumistilastoissa

Sote-alalla pelkona on, että kasvanut työkuormitus lisää irtisanoutumisia.

Itä-Suomessa näin ei näytä vielä käyneen.

Kuopion yliopistollisessa sairaalassa ei ole havaittu piikkiä irtisanoutumisissa. Sairaalalla on kuitenkin ryhdytty kysymään irtisanoutuvilta työntekijöiltä lähdön syytä.

– Yksittäiset työntekijät ovat maininneet poislähdön syyksi työn kuormittavuuden, mutta näillä tiedoilla ei voi sanoa, johtuuko kuormittavuus koronasta vai ei, huomauttaa vs. hoitotyön johtaja Anne Kantanen.

KYS:n henkilökunta harjoittelee suojapukujen pukemista ja käyttöä kuusi kertaa vuodessa.
Maaliskuussa Suomen sairaalan varautuivat koronaepidemiaan lisäämällä tehohoitopaikkoja. Kuopion yliopistollisessa sairaalassa hoitajia pikakoulutettiin työskentelemään teho-osastolla.Sami Takkinen / Yle

Myöskään Pohjois-Karjalassa hoitajien irtisanoutumiset eivät ole lisääntyneet.

Maakunnan sote-palveluista vastaava Siun sote seuraa irtisanoutumisia ammattiryhmittäin. Esimerkiksi tämän vuoden tammi-elokuussa kuntayhtymän lähihoitajista on irtisanoutunut 2,9 prosenttia ja sairaanhoitajista 2,3 prosenttia.

Vuoden takaiseen verrattuna luvuissa ei ole tapahtunut suurta muutosta.

Irtisanoutuneiden sairaanhoitajien osuus on pysynyt täsmälleen samana. Lähihoitajien kohdalla irtisanoutumiset ovat jopa hieman vähentyneet. Vuosi takaperin irtisanoutuneiden lähihoitajien osuus oli tammi-elokuussa 3,8 prosenttia.

Luvuissa ei ole mukana eläkkeelle jääneet hoitajat.

Ammattitaitoisista sijaisista on pulaa

Siun soten henkilöstöjohtaja Johanna Bjerregård Madsen arvioi, että tällä hetkellä iso ongelma on, että poissaoloja on paljon ja sijaisia vaikea saada.

Siun sotessa noin joka kolmas sijaistus on jäänyt täyttämättä.

– Meidän omat työntekijämme joustavat. Jos tilanne jatkuu pitkään, se tuntuu henkilöstön jaksamisessa, Bjerregård Madsen toteaa.

Myös Kuopion yliopistollisessa sairaalassa hoitajia on jouduttu keskittämään sinne, missä tarve on suurin.

Vs. hoitotyönjohtaja Anne Kantanen kertoo, että osaamisvaatimukset täyttäviä sijaisia on ollut vaikea löytää etenkin yllättäviin, pitkäkestoisiin sijaisuuksiin.

– Kesälomakausi on vielä päällä, ja potentiaaliset hoitajat ovat vielä kiinni lomien sijaistamisessa. Lisäksi opiskelijat ovat palanneet opintojensa pariin.

Koronaviruksen näytteenottopaikalle opastava kyltti.
Pohjois-Karjalassa on todettu muuhun maahan verrattuna vähän koronatartuntoja. Näytteenotto työllistää kuitenkin paljon hoitajia.Heikki Haapalainen / Yle

Rauhallinen koronakesä auttoi jaksamisessa

Henkilöstön jaksaminen ja mahdollinen irtisanoutumisaalto ovat Johanna Bjerregård Madsenin mukaan sotealan yhteinen huoli.

Hän kertoo olevansa viikoittain yhteydessä kollegoihinsa.

– Osalla alueista irtisanoutuneiden määrä näyttää lähteneen kasvuun, Bjerregård Madsen toteaa.

Anne Kantanen arvioi, että työkuormitusta on voinut lisätä myös se, että osa henkilökunnasta joutui keväällä opettelemaan kokonaan uusia työtehtäviä ja perehtymään esimerkiksi teho-osastohoitoon.

Kantanen on huojentunut, että kesä oli koronan suhteen rauhallinen ja hoitajat saivat pitää aiemmin suunnittelemansa kesälomat.

Tautitilanteesta ja flunssakaudesta riippuu, miten raskaaksi syksy muodostuu.

Lue lisää:

Hoitoalalla kytee kokeneiden sairaanhoitajien joukkopako, yksi syy huono johtaminen: "Te menetitte hyvän hoitajan, minä en menettänyt mitään"