Esedussa jatketaan Mikkelissä etäopiskelua syyskuun lopulle

Esimerkiksi kädentaitojen opetus siirretään etäopetukseen.

Mikkeli
Etelä-Savon ammattiopisto
Myös oppilaitoksen tiloissa järjestettävät mahdolliset iltavuorot perutaan. Kuvituskuva.Petri Vironen, Yle

Etelä-Savon ammattiopisto Esedu siirtää etäopetuksen päättymisajankohtaa myöhemmäksi. Etäopetus jatkuu Mikkelissä aina sunnuntaihin 27. syyskuuta asti.

Esimerkiksi kädentaitojen opetus siirretään etäopetukseen ja ainoastaan ulkona neljän opiskelijan ryhmissä tapahtuva metsäalan opetus sekä yhdelle opiskelijalle kerrallaan annettava ajo-opetus jatkuvat.

Myös oppilaitoksen tiloissa järjestettävät ulkopuolisten tapahtumat sekä mahdolliset iltavuorot tullaan perumaan kyseiseltä ajalta.

Mikkelissä on asetettu tällä hetkellä yli 500 henkilöä karanteeniin korona-altistusten vuoksi.