Lapin yliopisto jatkaa etäopetusta vuoden loppuun

Yliopiston mukaan vain uusille opiskelijoille järjestetään mahdollisuuksien mukaan lähiopetusta. Muille vain välttämätön opetus annetaan lähiopetuksena.

Lapin yliopisto
Lapin yliopisto Rovaniemellä
Lapin yliopisto siirtyi etäopetukseen viime keväänä.Matias Kaipio / Yle

Lapin yliopisto jatkaa etäopetusta kuluvan vuoden loppuun saakka.

Yliopiston mukaan vain uusille opiskelijoille järjestetään mahdollisuuksien mukaan lähiopetusta Rovaniemen kampuksella. Muille opiskelijoille vain välttämätön opetus annetaan lähiopetuksena.

Yliopiston työntekijät voivat edelleen tehdä etätöitä, jos työtehtävät sen sallivat.

Lapin yliopisto on päivittänyt koronaohjeistustaan. Päivitetyt ohjeet ovat voimassa 31. joulukuuta saakka.

– Vielä emme tiedä, tuleeko toinen aalto vai ei. Nyt oli hyvä tehdä päivitys ohjeisiin, rehtori Antti Syväjärvi sanoo.

Kesäkuussa annettu edellinen koronaohje oli voimassa lokakuun loppuun asti. Lapin yliopisto sulki tilojaan ja siirtyi etätöihin ja -opetukseen koronan takia maaliskuussa.

Lapin ammattikorkeakoulu päättää keskiviikkona

Lapin ammattikorkeakoulussa on toimittu viime keväästä lähtien samalla tavalla kuin Lapin yliopistossa eli opetus on annettu pääasiassa etäopetuksena.

Lähiopetusta on annettu pääasiassa aloittaville opiskelijoille ja sellaisilla aloilla, joilla se ei etänä onnistu. Tällä hetkellä ohjeistus on voimassa lokakuun loppuun.

Ammattikorkeakoulun rehtori Riitta Rissanen sanoo, että ammattikorkeakoulun valmiusryhmä päättää jatkosta keskiviikkona.

– Uskon, että varmaankin toimitaan samalla tavalla kuin Lapin yliopistossa, Rissanen ennakoi.