Alvettulan koulun ja päiväkodin kohtalo synnytti kyläläisten kannanoton: "Meidät on petetty" – katso videolta tunnelmat

Hämeenlinnan Alvettulan kyläläiset pitävät koulun ja päiväkodin lakkauttamisesta syntyneitä säästöjä marginaalisena.

Alvettula, Hämeenlinna
Alvettulan koulu

Hämeenlinnan Alvettulan koululle kokoontui 30-40 kyläläistä kuulemaan Alvettulan koulun tuki ry:n kannanottoa koulun ja päiväkodin säilyttämisen puolesta. Paikalla oli lapsiperheitä, yrittäjiä ja opettajia: huoli on suuri.

Suunnitelmien mukaan Hämeenlinna olisi karsimassa kylästä sekä päiväkodin että 150-vuotiaan koulun.

Hämeenlinnan sivistys- ja hyvinvointilautakunta kokoustaa keskiviikkona, ja kannanotto toimitetaan lautakunnalle.

Lasten määrä on kasvanut

Alvettulan koulun lakkauttamista suunniteltiin viimeksi pari vuotta sitten, jolloin selvityksessä päädyttiin seuraamaan lapsimäärän kehitystä.

Alvettulan koulun tuki ry:n puheenjohtaja Pekka Verho sanoo, että heidät on petetty.

Kannanotossamme emme hyväksy tätä. Hauholla lapsiluku ei ole vähentynyt. 2,5 vuotta sitten kaupunginhallituksen ehto oli, että lasten määrää seurataan. Säästö on marginaalinen.

Verhon mukaan harva koulu on nostanut parissa vuodessa 1-2 yhdysluokkien koululaisten määrän 9.stä 15:een. Kantakaupunki ja Hauho ovat ainoat joiden lapsiluku on kasvanut. Myös Alvettulan koulu sijaitsee maisemallisesti arvokkaassa paikassa, Verho toteaa ja viittaa Sairion koulun säilyttämisperusteisiin Hämeenlinnassa.

– Koulumme on kunnan ainoa yhdysluokkapedagogiikkaa käyttävä koulu, sekin pitäisi nähdä arvona.

Maallemuuton trendi sopii Alvettulalle

Alvettulan koulun rehtori Jukka Isotalo ihmettelee suunnitelmia, sillä koulun oppilasmäärä saatu nousemaan. Kylälle on muuttanut uusia perheitä. Kylää pidetään hyvänä esimerkkinä asuinpaikasta, joka voisi kiinnostaa etätöiden aikana ja koronan jälkilaineissa. Matka on lyhyt myös Tampereelle.

– Olemme ponnistelleet tämän kanssa ja onnistuneet. Ei voi kun ihmetellä. Haluaisimme katsoa tämän kasvavan maallemuuttotrendin ensin. Kyllä me ymmärrämme, että jos lapset loppuu, ei tarvita koulua tai päiväkotia, mutta nyt ei ole vielä se aika.

Lue lisää: Syntyvyyden väheneminen ei välttämättä tarkoita päiväkotitarpeen muutosta

.

Alvettulan koulu
Alvettulasta on kirkonkylälle 8 kilometriä ja päiväkodin lakkauttaminen toisi Alvettulassa asuville 15 kilometrin lisälenkin aamu- ja iltapäiväkyydityksiin.Mika Halme / Yle

"Täällä on yrittäjiä, jotka kärsivät, jos koulu lähtee"

Paikalla olevat perheet kertoivat huolestaan, mikäli koulu- ja päiväkotimatkat pitenisivät. Säästöt hupenisivat, sillä kuljetukset lisääntyisivät reippaasti. Vaikka päiväkoti on sokkeloinen, lapset viihtyvät siellä, todettiin.

Alvettulan suositun kyläkaupan kauppias Marianne Niiranen muistutti, että Alvettulassa on lukuisia yrittäjiä.

– Varmasti lakkauttamiset vaikuttaisivat myös meidän toimintaan. Tässä täytyisi katsoa asioita laajemmin ja seurauksia myös.

Psykologi Pia Lindequist-Sillanpää sanoi seuraavansa lasten touhuja koululla päivittäin.

– Kun teen lausuntoja psykologina, tehtäväni on tuoda esille lapsen ääni. Nämä lapset kasvavat luontoystävällisesti ja saavat sellaista harvinaista metatietoa, että pikemminkin keskustan lasten kannattaisi ajaa tänne saamaan sitä. Toivottavasti päättäjiä kiinnostaa.

Paikalla oli yksi valtuutettu, hauholainen Tiia Nurminen (sdp), joka toivoi, että alvettulalaiset saisivat pitää lähipalvelunsa.

Lapset siirtyisivät Hauhon kirkonkylälle

Alvettulan koulun lakkautus ja siirto Hauhon yhtenäiskoulun yhteyteen tapahtuisi elokuun alusta ensi vuonna. Päiväkodin toiminta siirtyisi Hauhon kirkonkylälle Hauhon päiväkotiin. Syyksi on kerrottu kaupungin lapsimäärän lasku.

Ennen koulun lakkauttamispäätöstä asiasta tarvitaan erillinen selvitys, johon sisältyy mm. lapsivaikutusten arviointi ja alueen asukkaiden kuuleminen. Päätökset koulujen lakkauttamisesta tekee kaupunginvaltuusto.

Sauli Niinistö on tunnettu Alvettulassa

.

Kartta Alvettulan kylästä Hämeenlinnan Hauholla
Alvettulan kylä on tyypillinen hämäläinen kylä, jota lapsiperheet suosivat.Harri Vähäkangas / Yle

Alvettulan kylä sijaitsee Hauholla noin 30 kilometrin päässä Hämeenlinnan keskustasta. Kylä on tunnettu mm. kaupastaan, jossa on nähty lihapiirakalla ja munkilla presidentti Sauli Niinistö. Niinistö on viettänyt lapsuudessaan myös kesiä Alvettulassa opettajatätinsä luona.

Myös Alvettulan sillan vuoden 1918 taistelu on kuuluisa.

Illan tilaisuuden järjesti Alvettulan koulun tuki ry. Toimittajana paikalla oli Marjo Pirilä ja kuvaajana Mika Halme.

Lue lisää: Hauholaisrehtorit peräävät avointa keskustelua Alvettulan koulusta vuonna 2011

Kyläkoulun hehkutus synnytti laulun