Kinnulassa ei ole ilmennyt uusia koronatartuntoja – koulut palaavat lukiota lukuun ottamatta lähiopetukseen keskiviikkona

Kunta ohjeistaa asukkaita välttämään edelleen lähikontakteja, pitämään turvavälejä, käyttämään maskeja ja huolehtimaan käsihygieniasta.

Kinnula
Kinnulassa pankki on sulkenut konttorinsa koronan vuoksi.
Kinnulassa otettiin käyttöön lukuisia varotoimia sen jälkeen, kun kunnan ensimmäinen koronatartunta tuli julki. Arkistokuva. Petri Aaltonen / Yle

Kinnulassa koulut palaavat lukiota lukuun ottamatta huomenna 16. syyskuuta lähiopetukseen, kertoo Kinnulan kunta tiedotteessaan.

Koulut siirtyivät osin etäopetukseen viime viikolla varotoimenpiteenä koronan leviämisen estämiseksi.

Koulut voivat palata lähiopetukseen, koska Kinnulassa ei ole ilmennyt lähipäivinä uusia koronavirustartuntoja.

Koulukeskuksessa on kuitenkin viikon loppuun asti vierailukielto, ruokailut on porrastettu ja välituntualueet rajattu.

Kirjasto ja sisäliikuntatilat pysyvät niin ikään kiinni ainakin kuluvan viikon loppuun asti.

Myös kunnantalo on suljettuna perjantaihin 18. syyskuuta saakka.

Kinnulan terveysasema on avoinna normaalisti.

Kinnulasta ohjataan koronatestiin edelleen Pihtiputaan terveysasemalle.

Kinnulan koronanäytteenottopiste on ollut työn alla viime viikosta asti. Kunnan mukaan piste avataan Kinnulaan heti, kun lupa-asiat tulevat kuntoon.

Lue lisää:

Lääkäri: Kinnulassa on varmistunut uusi koronatartunta – terveyskeskus on jälleen auki

Kinnulassa peruskoulu etäopetukseen neljännestä luokasta ylöspäin

"Aamulla ajattelin erehtyneeni planeetasta", kuvaa Jari Paananen – piskuisen Kinnulan ensimmäinen koronatartunta kuohuttaa somessa ja toi maskit kylänraitille

Kinnula ryhtyy raskaisiin varotoimiin koronan leviämisen ehkäisemiseksi: kirjasto ja sisäliikuntatilat suljetaan, koulujen etäopetusta harkitaan

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus