Essoten alueella paljastunut uusi koronatartunta – Karanteenin asetettavia jo yli 500

Viimeisen kahden viikon aikana Essoten alueelta on todettu kaikkiaan 33 tartuntaa.

tartuntataudit
Ilmakuva Mikkelin keskussairaalasta. Etualalla Perhetalo, jonka ulkoseinissä taideteos.
Jussi Aarnio / Essote

Kuntayhtymä Essoten alueelta on paljastunut yksi uusi koronatartunta. Essote tiedottaa (siirryt toiseen palveluun), että tartunta liittyy tiedossa olevaan ketjuun.

Karanteeniin asetettavat on pääosin tavoitettu. Heitä on yli 500. Viimeisen kahden viikon aikana on todettu kaikkiaan 33 tartuntaa.

Essotesta kerrotaan, että terveydenhuollon ja neuvolapalvelujen resurssit ovat hyvin tiukoilla. Tämän johdosta aikoja on jouduttu siirtämään ja puhelinpalveluissa on ruuhkautumista. Esimerkiksi maanantaina puhelinpalveluissa oli jopa 2,5 tunnin jono.

Essote asetti eilen rajoituksen, jonka perusteella kaikki yli 50:n henkilön kokoontumiset kielletään viikon ajaksi. Tehokkailla toimilla tartunta yritetään nyt saada kuriin.

Lue myös:

Uusimmat koronatiedot Etelä-Savosta: Essoten alueella todettu 5 uutta tartuntaa, Essote antoi uuden maskisuosituksen

Yli 50 henkilön kokoontumiset kielletään Mikkelissä – Essote linjasi uusia toimenpiteitä koronaviruksen taltuttamiseksi

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus