Ylen tiedot: Työttömille tulossa uudet vaatimukset työnhakuun, hallitus satsaamassa yli 50 miljoonaa euroa virkailijoiden palkkaamiseen

Keskeistä on, että työttömäksi jääneitä tuettaisiin nykyistä enemmän heti työttömyyden alussa.

Budjettiriihi
Asiakas astuu Helsingin Työllisyyden palvelutorille Pasilan TE-toimistoon 28. heinäkuuta.
Asiakas saapumassa Pasilan TE-toimistoon 28. heinäkuuta.Markku Ulander / Lehtikuva

Hallitus yrittää parantaa työllisyyttä niin sanotulla yksilöllisen työnhaun tuella, jossa työttömän pitää hakea kuukauden aikana 0–4:ää ”työmahdollisuutta”.

Ylen tietojen mukaan ne voisivat olla paitsi työpaikan hakua myös esimerkiksi käynti rekrytointimessuilla. Työnhausta raportoitaisiin sähköiseen järjestelmään.

Jos työtön laistaa vaatimuksista, seurauksena olisi ensin huomautus. Karenssi pamahtaa, jos vaatimuksista lipsuu myös seuraavan kuukauden aikana, mutta karenssi olisi nykyistä lyhyempi.

Yksilöllisen työnhaun mallissa auki on tiettävästi ainakin se, kuinka pitkän karenssin työtön tarkalleen ottaen saisi. Hallituspuolueiden puheenjohtajat ja valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) ovat neuvotelleet työllisyystoimista Säätytalossa, jossa alkoi maanantaina hallituksen budjettiriihi.

Tarkoitus on satsata siihen, että työttömät saisivat vahvan tuen työnhakuun, mitä markkinoidaan parannuksena Juha Sipilän (kesk.) hallituksen aikaiseen niin sanottuun aktiivimalli kakkoseen.

Lisää rahaa työvoimapalveluihin

Hallitus on Ylen tietojen mukaan linjaamassa, että työvoimapalveluihin tulisi huomattava lisäys. Lisärahaa on tulossa yli 50 miljoonaa euroa virkailijoiden palkkaamiseen TE-toimistoihin.

Laskelmien mukaan satsaus maksaisi itsensä takaisin, kun työttömyysjaksot lyhenisivät. Keskeistä uudessa mallissa on, että tuki tulisi heti työttömyyden alkuun. Ensimmäiset kolme kuukautta virkailijat tapaisivat työtöntä joka toinen viikko, tosin osa tapaamista voisi olla esimerkiksi etänä.

Poliitikkojen läpikäymien tutkimusten mukaan työllistymistä nopeuttaa, jos työttömyyden alussa olisi tiivis palvelu. Jos ihmiset työllistyvät esimerkiksi viikkoa nopeammin, päästäisiin tuntuviin säästöihin työttömyysturvamenoissa.

Julkisuuteen ei kerrota millainen työllisyysvaikutuksia muutokselle on laskettu, mutta ilmeisesti sillä olisi merkittävä rooli työllisyyden parantamisessa, johon hallitus on sitoutunut.

Keinojen löytäminen 30 000 työllisen lisäämiseksi on ollut yksi hallituspuolueiden suurimmista haasteista.

Hankausta on ollut hallituksen vasemmistopuolueiden ja keskustan välillä.

Vääntöä on ollut myös siitä, miten tulkitaan sitä mitä paikallisesta sopimisesta on kirjattu hallitusohjelmaan. Hallitusohjelmassa on sovittu, että paikallista sopimista edistetään.

Budjettiriihestä ei Ylen tietojen mukaan tule päätöksiä paikallisesta sopimisesta.

Aiheesta voi keskustella keskiviikkoiltaan 16.9. klo 23.

Lisää aiheesta:

Pääministeri Marin: Budjettiriihessä on syntynyt sopu, yksityiskohdista kerrotaan keskiviikkona – Yle seurasi budjettineuvotteluiden toista päivää

Tupakan ja viinan hinnat nousevat taas, viimeinkin tietoa eläkeputken kohtalosta – katso tästä, mitä budjettipäätöksiä hallitukselta odotetaan