1. yle.fi
  2. Uutiset

Ratkaisu kaudesta kuun lopussa – Kontiolahti valmistautuu maailmancupin avaukseen

IBU päättää kauden avauksesta syyskuun lopussa. Kontiolahdella muun muassa remontoidaan ampumarataa.

Ampumahiihdon maailmancup
Kontiolahden maailmancupin kisat
Maaliskuun Kontiolahden maailmancup käytiin ilman yleisöä. Tomi Hänninen

Kontiolahdella jatketaan ampumahiihdon maailmancupin avauksen valmisteluja.

Kansainvälisen ampumahiihtoliitto IBU:n on määrä kokoontua kuun lopussa, ja päättää silloin kauden ensimmäisistä kilpailuista.

– IBU hakee edelleen ratkaisua, jotta kausi voidaan käynnistää suunnitellun mukaisesti, toteaa avaustapahtuman johtaja Sami Leinonen tiedotteessa.

Kauden avaus on määrä olla Kontiolahdella marraskuun lopussa. Tällä hetkellä ilmassa on monia mahdollisuuksia, esimerkiksi kilpailujen järjestäminen erityisjärjestelyjen avulla.

Kontiolahdella avaukseen valmistaudutaan tekemällä ampumaradalle remontti. Siinä muun muassa tauluvalot päivitetään led-valaistuksella.

– Led-valojen myötä energiankulutus vähenee, ja rakenteiden muutosten avulla puhtaanapito sekä esimerkiksi hylsyjen kierrätys helpottuu. Remontilla vastataan myös ympäristöluvan ja Kansainvälisen ampumahiihtoliitto IBU:n vaatimuksiin, toteaa Leinonen.

Lue seuraavaksi