Tulipalo pilasi entisen päiväkodin korjauskelvottomaksi Lahden Nastolassa

Poliisi epäilee, että tapauksessa on kyse tuhotyöstä.

tulipalot
Paloauto lähtee hälytystehtävälle Lahden pääpaloasemalta.
Lahden Nastolassa palaa tyhjillään oleva päiväkoti.

Entinen päiväkoti tuhoutui tulipalossa Lahden Nastolassa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen mukaan rakennus tuhoutui korjauskelvottomaksi tulipalon ja sammutustoimenpiteiden vuoksi.

Palokunta hälytettiin Huokokujan päiväkodille tiistaina iltayhdeksältä, ja paikalle meni useita yksiköitä. Pelastuslaitos varoitti illalla alueen asukkaita savusta, mutta palo saatiin sammutettu yöllä, ja haitta poistui. Lähistöllä on paljon asutusta.

Päivystävän palomestarin mukaan ei ole syytä epäillä, että rakennuksen sisälle olisi jäänyt ketään. Palonsyyn tutkijat selvittävät, mistä palo sai alkunsa.

Lahden kaupunki lopetti toiminnan Huokokujan päiväkodissa viime vuonna, ja rakennus on ollut tyhjillään.

Hämeen polisiin mukaan palopaikalla oli tehty havaintoja kahdesta nuoresta pojasta, jotka olivat poistuneet sieltä palon alkuvaiheessa. Poliisi tutkii paloa tuhotyönä, mutta rikosnimike voi muuttua tutkinnan aikana.

Uutista on päivitetty 16.9.2020 kello 7.50 ja kello 9.37: Tarkennettu tietoja palon sammutusajankohdasta ja tutkinnasta sekä lisätty, ettei sisällä ollut ihmisiä. Lisätty tieto poliisin epäilyistä.

Lue myös:

Tyhjillään oleva päiväkoti paloi Nastolassa – savunmuodostuksesta ei enää haittaa alueella