Savon Sanomien jakelu pahasti myöhässä Kuopiossa – lehdenjakajia ei ole tarpeeksi sairauslomien takia

Useissa kaupunginosissa lehti saadaan jaettua vasta puoleen päivään mennessä.

newspaper delivery
Savon Sanomien lehti 16. syyskuuta 2020
Savon Sanomilla on kova pula lehdenjakajista.Johanna Raatikainen / Yle

Savon Sanomien jakelu on keskiviikkoaamuna myöhässä Kuopiossa useissa kaupunginosissa.

Pahiten jakelu on myöhässä keskustassa, Linnanpellolla, Saarijärvellä, Puijonlaaksossa, Rypysuolla, Petosen Pirtissä, sekä Savolanniemessä ja Hiltulanlahdessa. Näillä alueilla jakelu vie jopa puoleen päivään saakka. Muilla alueilla jakelun pitäisi olla valmista kello seitsemään mennessä.

Jakelusta vastaavasta Jakelusepät -yhtiöstä kerrotaan, että myöhästyminen johtuu päällekkäisistä sairauslomista, joiden paikkaamiseen ei ole löytynyt sijaisia. Tilannetta kuvataan normaaliksi syksyn flunssa-ajasta johtuvaksi. Myöhästymisiä voi olla myös lähipäivinä.

Jakeluseppien mukaan jakajatilanne on kokonaisuutena kuitenkin parempi kuin viime vuonna.

Jutun tietoja tarkennettu jakajatilanteen uusilla tiedoilla klo 9.27: Kyse on sairauspoissaoloista.