Kymenlaaksossa todettiin tiistaina kolme uutta koronatartuntaa

Yhtään koronapotilasta ei ole Kymenlaaksossa sairaalahoidossa.

koronavirus
kartta ja sijaintimerkki

Kymenlaaksossa todettiin tiistaina kolme uutta koronatartunaa, kertovat sote-kuntayhtymä Kymsoten keskiviikkona julkaistut tilastot (siirryt toiseen palveluun).

Kouvolan KooKoo tiedotti (siirryt toiseen palveluun)keskiviikkona, että sen U20-joukkueessa todettujen koronatartuntojen määrä on kasvanut kahdella. KooKoon mukaan sairastuneilla on oireita, mutta he voivat tilanteeseen nähden hyvin. Joukkueeseen liittyviä tartuntoja on nyt yhteensä yhdeksän.

Yle uutisoi yhdestä tiistaina todetusta tartunnasta jo eilen, kun tartunta näkyi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastoissa. Kymsotesta kerrottiin tuolloin, että kyseinen tartunta liittyy KooKoon alle 20-vuotiaiden jääkiekkojoukkueeseen.

Kymsoten mukaan maakunnassa ei ole tällä hetkellä sairaalahoidossa yhtään koronapotilasta.

Lue myös:

KooKoon alle 20-vuotiaiden koronarypäs kasvoi – tartuntoja on todettu nyt yhdeksän

Uusimmat tiedot koronaviruksesta Kymenlaaksossa

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus