1. yle.fi
  2. Uutiset

Aila-myrsky on Suomessa – katso videolta, miten tuuli puhaltaa Hangossa

Myrsky alkoi eilen illalla.

Hanko
Aila-myrsky Hangossa.
Tältä näytti Hangossa aamulla.. Toimittajana Saija Nironen, kuvaajana Kristiina Lehto.

Poikkeuksellinen syysmyrsky, Aila-myrsky, rantautui eilen illalla Suomeen.

Hangossa noin kello 9.30 torstaiaamuna tuuli navakasti, mutta aurinkokin hieman pilkotti pilvien välistä. Paikalla ollut Ylen toimittaja Saija Nironen kertoo, että tuulennopeus on noin 20 metriä sekunnissa, mutta merelle puuskissa se on jo 26 metriä sekunnissa. Aallonkorkeus Hangon satamassa oli vielä aamulla normaali.

Uudellamaalla myrsky ei ole vielä aamuun mennessä aiheuttanut juurikaan tehtäviä.

Sähkönjakeluyhtiö Caruna ennakoi eilen keskiviikkona, että myrskyllä on vaikutuksia noin 50 000:lle sähkönjakelun asiakkaalle, kertoo verkkojohtaja Kosti Rautiainen. Carunalla on asiakkaita etenkin Etelä, Lounais- ja Länsi-Suomessa.

Uudellamaalla aamulla ennen yhdeksää sähköttömiä asiakkaita oli noin kolmekymmentä Raaseporissa (siirryt toiseen palveluun) (Sähkökatkokartta).

Pelkästään Carunalla myrsky työllistää satoja henkilöitä, Rautiainen arvioi.

– Meillä on reilusti miehitetty asiakaspalvelua ja vikapalveluhenkilökuntaa. Myös käyttökeskukseen on nostettu täysmiehitys. Tärkein resurssi on tietysti kentällä: asentajat, metsurit ja kalusto, jolla raivauksia tehdään.

Lue seuraavaksi