Nyt kannattaa tarkistaa veneen kiinnitys – satamapäällikkö muistuttaa, että yksi peräköysi ei enää riitä

Myös keskisen Suomen sisävesillä tuuli yltyy niin lujaksi, että laitureissa ja rannoilla olevat veneet ovat vaarassa joutua tuuliajolle.

veneet
Veneitä laiturissa Savonlinnassa.
Kati Rantala / Yle

Keskiviikon ja torstain aikana Suomessa riehuva myrsky nostaa kovan aallokon myös suuremmilla sisävesillä kuten Saimaalla ja Päijänteellä. Myrskytuulen suuntakin on hieman harvinaisempi.

– Hyvin poikkeavalta ennuste näyttää sekä voimakkuudeltaan että suunnaltaan, jos se luvatun kaltaisena tulee, Savonlinnan satamapäällikkö Jukka Vaahtoluoto sanoo.

Savonlinnan sadoista laituripaikoista valtaosa on suojassa pohjoispuhurilta, mutta vaaranpaikkoja silti riittää.

– Meillä on työntekjät kierrelleet laitureita tänäänkin ja kyllä siellä on sellaisia kiinnityksiä, että ne on syytä käydä tarkistamassa. Olemme soittaneet veneiden omistajille, jossa meillä on numero tai se on saatu jotenkin selville.

Myös vesiliikenne hiljentyi jo keskiviikon aikana. Vaahtoluodon mukaan syväväylällä liikkuvat rahtialukset etsivät jo keskiviikkoillaksi suojaisia pysähdyspaikkoja.

Savonlinnassa varaudutaan myös siihen, että torstaipäivän kuluessa veneiden kiinnitysköysiä katkeilee ja veneitä löytyy myös ajelehtimista.

– Näin käy usein, vaikka tuulta olisi reilut kymmenen metriä sekunnissa. Nyt luvataan jopa kaksikymmentä. Yksi peräköysi ei riitä laiturissa eikä rannassa se, että vene on vedetty puoliksi maihin, Vaahtoluoto muistuttaa.