Uudet matkustussuositukset julkaistiin – THL: tautitapausten määrä noussut etenkin viime viikon aikana

Uusi liikennevalomalli tulee voimaan lauantaina. Matkailu on silloin mahdollista ilman rajoituksia Islannista, Norjasta, Puolasta ja Ruotsista.

koronavirus
Suojavarusteiseen pukeutunut mies tekee koronatestiä autossa istuvalle ihmiselle.
STM:n ja THL:n edustajat kertoivat tautitilanteesta ja matkustussuosituksista tiedotustilaisuudessa torstaina.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on julkaissut tänään uudet matkustussuositukset (siirryt toiseen palveluun). THL on päivittänyt liikennevalomallinsa, joka auttaa ihmisiä arvioimaan ulkomailla matkustamiseen liittyvää koronatartunnan riskiä.

Esimerkiksi muissa Pohjoismaissa, lukuun ottamatta Tanskaa, Baltian maissa sekä Puolassa ja Saksassa tämän hetkinen riski tartunnalle ei ole merkittävästi korkeampi kuin Suomessa. Näihin maihin siis voi matkustaa ilman rajoituksia.

liikennevalomalli Eurooppa
THL, Jyrki Lyytikkä / Yle

Sen sijaan korkeampi riski sairastua tällä hetkellä on valtaosassa Eurooppaa, kuten Iso-Britannia, Tanska, Ranska, Italia ja Espanja. Näistä maista Suomeen saapuville suositellaan 14 päivän omaehtoista karanteenia. Terveydenhuollon ammattilainen saattaa myös tarkistaa näistä maista Suomeen saapuvien terveydentilan.

Euroopan ulkopuolisten maiden osalta Suomeen voi matkustaa ilman rajoituksia esimerkiksi Kanadasta ja Australiasta.

liikennevalomalli-maailma
THL, Jyrki Lyytikkä / Yle

Suomen pandemiatilanne on pahentunut viime viikkoina

– Suomen tautitapausten määrä on erityisesti viime viikon aikana nousseet, tämä herättää huolestusta, THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen sanoo.

Tällä hetkellä todettuja tautitapauksia on todettu 8 750.

– Tämän hetken ennakkotietojen mukaan siihen tulee tänään hieman yli 40 tapausta lisää.

Ilmaantuvuus 10,1 on selvästi aiempaa korkeampi, sillä kesällä ilmaantuvuus oli noin 2 tautipausta per 100 000 asukasta kahden viikon aikana. Tartuttavuusluku on tällä hetkellä 1,2.

Puumalaisen mukaan tautitilastoissa näkyvät nyt yksittäiset ryppäät, joita on todettu eri puolilla Suomea viime aikoina. Päivittäisten tartuntatapausten määrä on 30–40 välillä.

Tautitapausten kasvu näkyy myös tehdyissä testeissä.

– Kun pitkään noin 0,2 prosenttia, eli kaksi tuhannesta, otetusta näytteestä oli positiivinen, niin tällä hetkellä tuo luku on 0,5, eli viisi tuhannesta, Puumalainen kertoo.

Puumalaisen mukaan tautitapaukset saadaan hyvin kiinni testauksella kansainvälisestikin.

Tällä hetkellä tautia sairastavat nuoret aikuiset.

– Onneksi ikääntyneet sairastavat tällä hetkellä vähemmän ja tämä pitää sairaalahoidon tarpeen vähäisenä, Puumalainen sanoo.

– Alueilla saattaa olla väestömäärään nähden paljonkin tapauksia ja tämä on muuttunut viime viikkojen aikana, sanoo johtaja Pasi Pohjola sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM).

Määrällisesti kuitenkin tautitapauksia todetaan yhä eniten Uudenmaan alueella.

Joukkotartuntatapauksia syntyy nyt esimerkiksi opiskeluympyröissä, harrastuksissa, ravintoloissa ja yksityisissä tilaisuuksissa. Iso osa tartuntatautitapauksista on nyt kotimaisia tartuntalähteitä.

– Ulkomailta tulleiden tartuntojen osuus on vähentynyt, Pohjola sanoo.

Maskisuositus on voimassa lähes koko maassa

THL on päivittänyt myös maskisuosituksensa. Kasvomaskin käyttöä suositellaan toisten ihmisten suojaamiseksi niiden sairaanhoitopiirien alueella, joissa on esiintynyt koronatartuntoja kahden viime viikon aikana. THL:n ylläpitämää karttaa suosituksesta voi katsoa täältä (siirryt toiseen palveluun).

Maailmanlaajuisesti tilanne on yhä huono

Maailmanlaajuisesti koronaviruspandemia leviää edelleen, kertoo THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen. Hänen mukaansa Euroopan tautitilanne on alkusyksyn aikana mennyt huonompaan suuntaan.

Esimerkiksi Espanja on kauttaaltaan korkean ilmaantuvuuden aluetta. Myös Ranskan tilanne on hankaloitunut. Sen sijaan Ruotsi on saavuttamassa parempaa tautitilannetta vaikean kevään ja kesän jälkeen. Ruotsissa kuitenkin taudin ilmaantuvuus on noin kolme kertaa suurempi kuin Suomessa.

Tanskassa on erityisen vaikea tautitilanne Kööpenhaminassa ja maassa on otettu käyttöön taas uusia rajoituksia, kuten ravintoloiden aukioloaikoja koskevia rajoituksia.

Norjassa on useita merkittäviä tautiryppäitä erityisesti nuorten opiskelijoiden parissa.

Islannin tautitilanne on sen sijaan parantunut.

Siirtymäkauden liikennevalot tulevat voimaan 19.9.2020.

– Raja-arvo 25 tarkoittaa sitä, että Islanti, Norja, puola, Ruotsi alittivat arvon, jolloin matkustaminen näihin maihin vapautuu, Taneli Puumalainen sanoo.

– Tavoitteena on pitää Norjan, Ruotsin ja Suomen rajaliikenne auki, Puumalainen toteaa.

Korjaus 17.9. kello 13.24: Siirtymäkauden liikennevalot -maailmankarttaan korjattu vihreäksi Ruoanda, kun aiemmin kartassa vihreänä oli Uganda.

Lue lisää:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta

Oli yksi viikonloppu, ja yli 40 nuorta sairastui – selvitimme, miksei kaikkia pantu karanteeniin eikä testattu heti korona-altistumisen jälkeen

Jo kymmenet resurssiopettajat kurovat etäopetuksen jälkiä umpeen korona-avustuksilla – rehtori: "Tukiopetusta annettu huomattavasti enemmän"

Turun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa neljä koronatartuntaa – opiskelijat etäopetukseen, kaikki harjoittelut peruttu

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus