1. yle.fi
  2. Uutiset

Hasidijuutalaiset pyhiinvaeltajat jäivät jumiin Valko-Venäjän ja Ukrainan rajalle koronarajoitusten takia – Maat syyttelevät toisiaan

Pyhiinvaeltajat juuttuivat keskelle naapurimaiden riitaa. Ukraina on ilmaissut tukea Valko-Venäjän mielenosoituksille.

Hasidismi
Suuri joukko hasidijuutalaisia on tiellä raja-alueella. Taustalla näkyy kuorma-autoja.
Sadat hasidijuutalaiset yrittivät pyhiinvaellukselle Ukrainaan Valko-Venäjän kautta. Ukraina on sulkenut rajansa koronaviruspandemian vuoksi eikä aio päästää pyhiinvaeltajia maahan.EPA

Valko-Venäjän ja Ukrainan viranaomaiset syyttelevät toisiaan tuhansien hasidijuutalaisten tilanteesta maiden rajalla.

Sadat Ukrainaan pyrkivät pyhiinvaeltajat ovat jääneet jumiin maiden rajalle, koska Ukraina on sulkenut rajansa koronaviruspandemian takia. Enemmistö heistä on Israelista.

Hasidijuutalaiset pyhiinvaeltajat pyrkivät Ukrainaan Umaniin viettämään juutalaisten uutta vuotta Roš hašanaa, jota tänä vuonna vietetään 18.–20. syyskuuta.

Hasidismi syntyi herätysliikkeenä 1700-luvulla nykyisen Ukrainan alueella. Umanissa on tärkeän hasidilaisen rabbin, Breslovin tai Bratslavin Nachmanin (1772–1810) hauta.

Kymmenet tuhannet hasidijuutalaiset vierailevat kaupungissa vuosittain viettämässä juutalaisten uutta vuotta.

Pyhiinvaeltajat yrittivät kiertää Valko-Venäjän kautta

Ukraina sulki rajansa koronaviruspandemian takia elokuussa ja on ilmoittanut, että tämä koskee myös pyhiinvaeltajia.

Israelin terveysviranomaiset ovat kannattaneet ratkaisua, koska he pelkäävät, että koronavirus leviää Umanin tapahtumassa.

Ukrainassa raportoitiin torstaina 3 584 uutta koronavirustartuntaa, mikä on maassa ennätysmäärä yhdessä päivässä. Kaikkiaan maassa on todettu 166 244 koronavirustartuntaa ja 3 400 kuolemantapausta.

Pyhiinvaeltajat yrittivät kuitenkin Ukrainaan Valko-Venäjän kautta.

Valkovenäläiset rajaviranomaiset päästivät heidät läpi Novaja Hutan raja-asemalla, mutta Ukrainan puolella Novi Jarylovytšin raja-asemalla ukrainalaiset rajavartijat eivät päästäneet heitä maahan.

Niinpä sadat ihmiset ovat nyt raja-asemien välisellä ei-kenenkään-maalla. Tiedot määrästä vaihtelevat. Ukrainan mukaan rajalla on noin 2 000 ihmistä. Ukraina on vahvistanut rajansa vartiointia.

Joukko hasidijuutalaisia seisoo tiellä. Taustalla näkyy jono kuorma-autoja.
Hasidijuutalaiset pyrkivät Keski-Ukrainassa sijaitsevaan Umanin kaupunkiin. Matka pysähtyi Valko-Venäjän ja Ukrainan rajalla, sillä Ukraina on sulkenut rajansa koronapandemian takia.EPA

Israel kehottaa kansalaisiaan palaamaan

Valko-Venäjän viranomaiset ja avustusjärjestöt ovat toimittaneet rajalla oleville ihmisille telttoja, lämmityslaitteita ja ruokaa.

– Eilen illalla tänne tuli Israelin konsuli Ukrainasta ja yritti puhua meidät ympäri matkustamaan takaisin. Siis suoraan sanotaan, että ei onnistu, Rafael-niminen pyhiinvaeltaja kertoi rajalla valkovenäläiselle TUT.by-uutissivustolle (siirryt toiseen palveluun).

Hän kertoi, että pyhiinvaeltajat tiesivät Ukrainan rajan sulkemisesta, mutta pyhiinvaelluksen järjestäjät olivat luvanneet asian järjestyvän ongelmitta Valko-Venäjän kautta.

Ukrainan rajavartioston johtaja Serhii Deineko vetosi pyhiinvaeltajiin videoviestissä.

– Kunnioitan perinteitänne ja tapojanne, mutta tänä vuonna ette pääse Umaniin. Olen valmis toistamaan tämän, jos se on tarpeellista, tuhat kertaa, Deineko sanoi.

Israelin hallitus on kehottanut pyhiinvaeltajia palaamaan kotiin.

– Kehotan kansalaisiamme palaamaan Israeliin ja noudattamaan karanteeniohjeita palatessaan, hallituksen ministeri Zeev Elkin sanoi Twitter-tilillään.

Pyhiinvaelluksesta on kehkeytynyt Israelissa ankara kiista terveysviranomaisten ja ääriortodoksisten johtajien kesken.

The Times of Israel -lehti kertoo (siirryt toiseen palveluun), että kaksi ortodoksijuutalaisten kaupunkien pormestaria oli kaikesta huolimatta onnistunut matkustamaan Ukrainaan. Lehden mukaan ei ole tietoa, miten he ovat siinä onnistuneet Ukrainan maahantulokiellon aikana.

Pormestarit edustavat hasidismin Bratslavin haaraa. He olivat myös vastustaneet kaupunkeihinsa koronaviruksen takia asetettuja ulkonaliikkumiskieltoja.

Punaisen Ristin aktivisti kaataa vettä mukiin pöydällä. Etualalla kaksi nuorta hasidijuutalaista on hakemassa vettä.
Valko-Venäjän Punainen Risti toimitti vettä rajalla odotteleville hasidijuutalaisille.EPA

Ukraina ja Valko-Venäjä syyttävät toisiaan

Ukrainan presidentin toimisto syytti valkovenäläisten viranomaisten rohkaisseen pyhiinvaeltajia yrittämään Ukrainaan.

– Pyydämme Valko-Venäjän viranomaisia lopettamaan jännitteiden lietsomisen rajalla ja välttämään levittämästä rohkaisevia lausuntoja, jotka voivat antaa pyhiinvaeltajille tunteen, että Ukrainan raja voitaisiin avata, lausunnossa sanottiin.

– Valkovenäläiset viranomaiset ovat tahallaan tai tahattomasti auttaneet noiden huhujen leviämistä.

Valko-Venäjän ulkoministeriön edustaja Anatoli Glaz puolestaan syytti Ukrainaa juutalaisten pyhiinvaeltajien epäinhimillisestä kohtelusta.

– Kehotamme Ukrainan viranomaisia kunnioittamaan perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia, uskonnollisia oikeuksia ja kansainvälisesti tunnustettuja normeja ja seuraaamaan humanitaarisia periaatteita, Glaz sanoi uutistoimisto AP:n mukaan.

Valko-Venäjän presidentin Aljaksandr Lukašenkan tiedottaja Natalja Eismont sanoi, että Valko-Venäjä on valmis järjestämään pyhiinvaeltajille bussikuljetuksen Umaniin ja takaisin ja hoitamaan kaikki tarvittavat varotoimet estääkseen koronatartunnat.

Mies potkii jalkapalloa tiellä. Ohi kulkevat perinteisiin asuihin pukeutuneet hasidijuutalainen katsoo häntä. Tiellä on muutenkin paljon väkeä.
Sadat hasidijuutalaiset odottivat Valko-Venäjän ja Ukrainan rajalla.EPA

Jännitystä Ukrainan ja Valko-Venäjän suhteissa

Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin toimisto vihjasi, että valkovenäläisten toimien syy voi olla maiden suhteiden kiristymisessä Valko-Venäjän presidentinvaalien jälkeen.

Valko-Venäjällä puhkesi vaalien jälkeen laajamittaisia mielenilmauksia, joissa vaadittiin rehellisiä vaaleja ja Lukašenkan eroa. Protestit ovat jatkuneet yli kuukauden ajan.

Ukrainan johto on ilmaissut tukeaan mielenosoittajille eikä ole tunnustanut Valko-Venäjän presidentinvaalien tulosta.

Keskiviikkona Lukašenka syytti Ukrainan lietsovan protesteja yhdessä Yhdysvaltain ja sen liittolaisten kanssa.

Aiheesta muualla:

The Times of Israel: Ukraine, Belarus trade blows as Hasidic pilgrims push to cross shuttered border (siirryt toiseen palveluun) 16.9.2020

The New York Times: Virus Strands Hasidic Pilgrims on Ukraine-Belarus Border (siirryt toiseen palveluun) 15.9.2020

TUT.by: Мусор, дети, митинг с плакатами, автолавка вместо Duty free. Как дела у 1200 хасидов, застрявших у нашей границы (siirryt toiseen palveluun) 16.9.2020

Aihepiiristä aiemmin:

Deborah Feldman kirjoitti elämästään New Yorkin hasidiyhteisössä, jotta saisi pitää poikansa – Yle tapasi Berliinissä Unorthodox-hittisarjan tosielämän Estyn 9.5.2020

Lähteet: AFP, AP, Reuters

Lue seuraavaksi