1. yle.fi
  2. Uutiset

Pelastuslaitos valmistautuu Aila-myrskyn saapumiseen – myräkän ennustetaan kulkevan koko Etelä-Savon läpi

Myrskyn ennakoidaan näkyvän läntisellä puolella maakuntaa jo puolen päivän aikaan.

pelastuslaitokset
Paloauton kyljessä ESPL:n teksti.
Esa Huuhko / Yle

Etelä-Savon pelastuslaitoksella on valmistauduttu viikonlopusta alkaen Aila-myrskyn saapumiseen. Valmiutta on nostettu ja sopimuspalokuntiin oltu yhteydessä.

Syysmyrskyt eivät tule pelastuslaitokselle yllätyksenä. Pelastuslaitoksella on "kuuma linja" ilmatieteenlaitokselle, josta pelastuslaitos saa reaaliaikaisesti tietoa myrskyrintaman etenemisestä. Ilmatieteen laitokselta tieto saatiin jo alkuviikosta tulevasta myrskystä.

– Meillä on ennakkoon mietitty toimenpiteet, Etelä-Savon pelastuslaitoksen pelastuspäällikkö Tuomo Halmeslahti kertoo.

– Ennusteiden mukaan tuuli voimistuu aamupäivän noin 18-20 metriä sekunnissa. Tämän vuoksi puita kaatuu jonkin verran ja sähkönjakelussa voi esiintyä häiriöitä.

Myrskytuulet tulevat harvemmin pohjoisen suunnasta ja se tuo epävarmuutta myrskyn aiheuttamien vaurioiden ennakoimiseen.

– Jos tuulen puuskan nopeus on tyypillisesti 20 metriä sekunnissa, se aiheuttaa yksittäisiä puun kaatumisia. Kun tuuli puhaltaa pohjoisesta päin näin voimakkaasti, on vielä tässä vaiheessa epäselvää kuinka paljon se tietää lisää puun kaatumisia.

Myrskyn ennakoidaan koskettavan koko Etelä-Savoa.

– Myrsky tulee tänne lännestä ja matalapaine liikkuu kaakkoon päin. Viimeisimpänä se on Savonlinnan seudulla. Siellä tuulet saattaa olla illalla voimakkaitakin.

Lue myös:

Myrskyt tulevat Etelä-Savoon harvemmin pohjoisen suunnasta – sähköyhtiö nostanut valmiuttaan

Aila-myrsky väistyi, 12 000 taloutta yhä sähköttä – vuosituhannen tuhoisimpia myrskyjä tuulivahinkojen osalta

Lue seuraavaksi