1. yle.fi
  2. Uutiset

Myrskybongari: Tällaista ei ennen ole nähty – tänään on monen myrskybongarin unelmien päivä, kun ennätystuuli nostattaa aallot huippuunsa

Useiden metrien korkuiset aallot ovat keränneet ihailijoita rannoille. Samankaltaista myrskyä ei Suomessa välttämättä pian nähdä.

Myrskybongaus
Myrskybongareita rannalla
Aila-myrsky on bongareille otollinen, sillä vain harvoin Suomen sisämaassa tuulee yhtä voimakkaasti. Tuulen voima näkyy etenkin suurten järvien selillä.Matias Väänänen / Yle

Aila-myrsky on vetänyt myrskybongareita rannoille läpi päivän. Kun tuuli puhaltaa yli 22 metriä sekunnissa ja aallot ovat paikoin yli neljämetrisiä, on osalle sää mitä parhain.

Esimerkiksi Selkämerellä aallonkorkeus on noussut aamulla 5,4 metriin, eli laskennallisesti yksittäiset aallot voivat olla yli yhdeksänmetrisiä.

En pappa med två barn går på klippor i hård vind. Vattnet slår mot klipporna.
Kristiinankaupungissa meri pauhasi jo eilen illalla.Juho Teir / Yle

Ilmatieteen laitos määrittelee nyt Aila-myrskyn ankaraksi myrskyksi. Sääilmiötä esiintyy Suomessa noin kerran neljässä vuodessa.

Viimeksi yhtä voimakkaita tuulia havaittiin Ilmatieteen laitoksen mukaan Aapeli-myrkyssä tammikuussa 2019 ja Seija-myrskyssä vuonna 2013.

Joensuulainen myrskybongari Rami Saarikorpi kertoo haastattelussa harrastuksestaan ja näkemyksiään Aila-myrskystä.

Myrskybongareiden varsinainen kausi on kesäisin. Bongauksen ytimessä ovat ukonilmat salamoineen. Harva malttaa silti jättää Aila-myrskyä katsastamatta, vaikka ukkoset puuttuvatkin.

Tuija ja Sakari Ylipoussu saapuivat Nokialta asti Tampereen keskustan lähelle Rauhaniemen rantaan seuraamaan myrskyä.

– Tällaista tilaisuutta ei vain voi jättää käyttämättä, Sakari Ylipoussu sanoo.

Tuija Ylipoussu seurasi myrskybongarimiestään, eikä kadu.

– Kengät ovat jo märät, mutta ei se haittaa. Tämä on aivan uskomaton kokemus, Tuija Ylipoussu nauraa.

Myrskybongari kertoo, että torstain kaltaisia aaltoja näkee hyvin harvoin sisämaassa ja vertaa sitä merenkäyntiin.

– Käyn usein katsomassa myrskyaaltoja, mutta tällaista en ole ennen kokenut. Aivan henkeäsalpaavaa, Sakari Ylipoussu toteaa tuulen tuivertaessa tukkaa.

Ylipoussu sai kuvausmatkallaan tallennettua myös uhkarohkean uimarin, joka pyrki veteen Tampereen Rauhaniemen kansankylpylän avantouintipaikalta. Huiman videon voit katsoa Yle Tampereen Twitter-tililtä alta.

Myrskybongarit paitsi todistavat, myös ikuistavat rajuja säitä. Jotkut bongarit taas esimerkiksi mittaavat tuulten nopeuksia. Moni bongari tekeekin yhteistyötä Ilmatieteen laitoksen kanssa.

Myrskybongarit ovat tarkasti kartalla sääennusteista ja voivat olla myrskyn silmässä jo ennen viranomaisia.

Aila-myrsky Pyhäjoella Pohjois-Pohjanmaalla 17.9.2020.
Paulus Markkula / Yle

Avantouimari Asmo Soininen lähti matkaan ilman kameraa, mutta älypuhelimen kera.

Hän kertoo Näsijärven rannalla, että aaltojen voima tuntuu suorastaan pelottavalta.

– Tuonne en kyllä lähtisi uimaan. Hullu se on, joka tuonne lähtisi veneilemään, Soininen toteaa pelkkä huppari yllään.

Näin Aila-myrsky nostattaa aaltoja Virroilla.
Kuvan lähettänyt Sirpa Jyske kertoo, ettei ole nähnyt samanlaista myteriä Virtain Toisvedellä 12 vuoden aikana koskaan aiemmin.Sirpa Jyske / lukijan kuva
Myrsky keräsi myös lintuharrastajia järven rannoille.
Lintuharrastajat Juha Lehtinen (vas.), Jukka Virtanen ja Juha Hyvönen saapuivat myrskyävän Näsijärven rantaan torstaina seuraamaan vesilintujen syysmuuttoa.Marjut Suomi / Yle

Myös lintuharrastajat ottavat ilon irti voimallisesta tuulesta.

Lintuharrastaja Juha Lehtinen kertoo, että monet muuttolinnut pyrkivät hyödyntämään myötätuulia, kun etelään lähteminen tulee ajankohtaiseksi.

Myrsky antaa nyt harrastajille mahdollisuuden nähdä monia muuttavia vesilintuja kerralla, sillä tuuli tulee voimalla pohjoisesta.

Valkoposkihanhia.
Valkoposkihanhet etenivät myrskyssä tottuneesti torstaipäivällä.Antti Eintola / Yle

Torstain aikana Tampereen Santalahdessa on nähty jo ainakin yksi kurkiaura sekä haapanoita, mustalintuja ja suosirrejä.

– Vaikka tuuli puhaltaa puuskittain myrskylukemia, lokitkin lentävät sirosti ja kauniisti puhureissa. Osa linnuista voi toki kartella näin kovia myräköitä, olipa myötätuuli tai ei, Lehtinen toteaa.

Lue lisää:

Aila-myrsky sai lainelautailijat liikkeelle – surffari: "Joka kerta täytyy miettiä, ettei mereltä välttämättä tulla takaisin"

Myrsky etenee yli Suomen, millaiset ovat myrskyn jäljet? Lähetä meille kuva Aila-myrskystä ja sen seurauksista

Lue seuraavaksi