1. yle.fi
  2. Uutiset

Kristillinen yhdistys oikeuteen – kahta henkilöä epäillään rahankeräysrikoksesta

Marttyyrikirkon ystävien varat ovat olleet takavarikossa jo puolitoista vuotta.

kristilliset järjestöt
en Bibel och ett krucifix
Tutkinnan kohteena oli toistakymmentä Marttyyrikirkon ystävät -yhdistyksen jäsentä, mutta syyte nostettiin vain kahta vastaan.Mostphotos

Kokkolalaisen kristillisen yhdistyksen toiminta punnitaan käräjäoikeudessa marraskuussa.

Kahta Marttyyrikirkon ystävät -yhdistyksen kokkolalaista edustajaa vastaan on nostettu syyte rahankeräysrikoksesta.

Epäiltyjä oli alunperin toistakymmentä, mutta muiden osalta on tehty syyttämättäjättämispäätös.

Käräjäoikeus määräsi jo puolitoista vuotta sitten yhdistyksen ja sen kokkolalaisen perustajan omaisuutta takavarikkoon yli 2,5 miljoonan euron edestä. Pakkokeino on yhä voimassa.

Yhdistys on huolissaan siitä, ettei sen toiminta voi jatkua ilman rahaa. Vastaajat pyysivät jo aikanaan käräjäoikeudelta, että toimenpiteiden ulkopuolelle jätettäisiin kaksi yhdistyksen pankkitiliä, sillä yhdistys ei voi jatkaa toimintaa ilman niiden käyttöoikeutta.

Kristillisen yhdistyksen varat pysyvät takavarikossa – rahankeräysrikoksesta epäilty yhdistys on huolissaan toiminnastaan

Marttyyrikirkon ystävät auttaa vainottuja kristittyjä. Nettisivuillaan se on kertonut meneillään olevasta tutkinnasta ja sanonut myös saaneensa kahdelta asianajajalta vahvistuksen sille, ettei yhdistys tarvitse rahankeräyslupaa.

Syyttäjä ei avaa syytteen yksityiskohtia ennen oikeuskäsittelyä.

Kristillistä yhdistystä epäillään rahankeräysrikoksesta – käräjäoikeus jäädytti varoja yli 2,5 miljoonan euron arvosta

Lue seuraavaksi