1. yle.fi
  2. Uutiset

Ikkunoiden kivittäjistä kaivataan havaintoja Oulussa – ilkivalta lisääntynyt kaupungissa syksyn mittaan

Hintan ja Myllyojan alueilla rikottiin kahdeksasta asunnosta ikkuna viime viikon torstai-iltana.

ilkivalta
Poliisi univormussaan.
Poliisi on selvittänyt viikon takaisin ryöstön Turun Humalistonkadulla. Kuvituskuva. Eerik Lappalainen / Yle

Ikkunoiden kivittäjistä kaivataan havaintoja Oulussa.

Oulun Hintan ja Myllyoja alueilla rikottiin kahdeksasta asunnosta ikkuna viime viikon torstai-iltana iltakymmenen ja puolenyön välisenä aikana.

Poliisille on lyhyen ajan sisällä ilmoitettu joitakin muitakin ikkunan rikkomisia eri puolilla kaupunkia.

Poliisilla on viitteitä siitä, että ainakin osassa tapauksista kyseessä olisi alaikäiset tekijät.

Vahingontekojen selvittämäksi pyytää poliisi tapauksen silminnäkijöitä tai asiasta jotain tietäviä ilmoittamaan havainnoista.

Samassa yhteydessä koulupoliisi ylikonstaapeli Merja Rasinkangas kertoo, että levottomuutta ja ilkivallan tekoja on ollut havaittavissa pitkin syksyä koulujen alettua. Jonkin verran on tullut ilmoituksia siitä, että muun muassa koulujen pihoja on sotkettu, kiipeilty katoilla, aiheutettu vahinkoja ja sytytelty jopa nuotioita. Vanhempien olisi syytä olla kiinnostuneita ja tietoisia siitä, missä ja mitä nuoret puuhaavat.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Lue seuraavaksi