1. yle.fi
  2. Uutiset

Saksan luonnonsuojeluliiton tutkimus: Hyönteisten massakato voi johtua osittain sähkölaitteiden säteilystä

Hyönteisten määrän on todettu romahtaneen Saksassa muutamassa vuosikymmenessä.

hyönteiset
Ampiainen kukassa.
Ampiainen kukassa.Esa Huuhko / Yle

Matkapuhelinten ja matkapuhelinmastojen säteily saattaa osaltaan edesauttaa hyönteiskantojen romahdusta, ilmenee Saksan luonnonsuojeluliiton Nabun ja kahden muun kansalaisjärjestön julkaisemasta tutkimuksesta (siirryt toiseen palveluun).

Hyönteisten määrää vähentävät erityisesti ympäristömyrkyt ja elinympäristöjen tuhoutuminen, mutta niiden ohella lisääntynyt sähkömagneettinen säteily todennäköisesti vaikuttaa hyönteismaailmaan negatiivisesti, tutkimuksessa todetaan.

Järjestöt vetivät yhteen tiedot 190 aiheeseen liittyvästä tutkimuksesta. Niistä 83:n todettiin olleen tieteellisesti merkityksellinen ja 72 ilmensi, että säteily vaikuttaa negatiivisella tavalla kärpäsiin, mehiläisiin ja ampiaisiin.

Kokoomatutkimusta ei ole vielä tieteellisesti vertaisarvioitu.

Tulosten mukaan magneettikenttien muutokset haittasivat hyönteisten suunnistuskykyä ja vahingoittivat niiden geeniperimää ja toukkia.

Säteilyn havaittiin myös avaavan hyönteisten tiettyjen solujen kalsiumkanavia, mikä johti haitallisiin biokemiallisiin reaktioihin. Niistä seurasi häiriöitä hyönteisten immuunijärjestelmään ja vuorokausirytmiin.

– Tutkimus osoittaa, että meidän on pidettävä silmät auki joka suuntaan, kun selvitämme hyönteisten dramaattista katoamista, sanoi luonnonsuojeluliiton Baden-Württenbergin osavaltion johtaja Johannes Enssle uutistoimisto AFP:lle.

Saksassa hyönteisten määrä on romahtanut 75 prosenttia alle 30 vuodessa jopa luonnonsuojelualueilla. Lue aiheesta lisää tästä artikkelista.

Brittitutkimus: Pölyttävien hyönteisten määrä huvennut rajusti 33 vuodessa

Mihin katosivat mehiläiset? Venäläiset huolissaan pölyttäjien kuolemista

Natur und Technik: Handystrahlung könnte ein Grund für Insektensterben in Europa sein (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: AFP

Lue seuraavaksi