1. yle.fi
  2. Uutiset

Kuvia myrskytuhoista Pirkanmaalla: Aila-myrskyn jälkien korjaus jatkuu ainakin viikonloppuun

Perjantaiaamuna lähes kaikissa Pirkanmaan kunnissa oli vielä sähköttömiä asiakkaita, vaikka kokonaismäärä oli jo saatu pienenemään.

Pirkanmaa
Myrsky kaatoi puun Nokialla
Myrsky kaatoi puun Nokian Pitkässäniemessä. Miikka Varila / Yle

Aila-myrsky aiheutti Pirkanmaan alueella torstaina 260 tehtävää.

Suurin osa tehtävistä aiheutui ajoradoille kaatuneista puista, lisäksi oli muutama irtoileviin kattopelteihin, pihalta tuulen mukaan karanneeseen omaisuuteen ja muihin vahingontorjuntoihin liittyviä tehtäviä.

Henkilövahingoilta vältyttiin. Puiden kaatumisten lisäksi tuuli aiheutti veneen uppoamisen satamaan Ikaalisissa ja Parkanossa linkkimaston vaijerin irtoamisen.

Torstaisen Aila-myrskyn jäljiltä vielä parisen tuhatta asiakasta Pirkanmaalla oli perjantaina aamuvarhaisella vailla sähköä.

Vikoja oli melkein kaikissa alueen kunnissa, sadoittain esimerkiksi Ylöjärvellä, Ikaalisissa ja Orivedellä. Korjaus jatkuu monessa paikassa lauantaihinkin saakka.

Messukylän hautausmaalla puu oli kaatunut hautakivien päälle.

puu kaatui messukylän hautausmaalla hautakiven päälle
Messukylän hautausmaalla myrsky kaatoi puita. Miikka Varila / Yle
puu kaatui messukylän hautausmaalla hautakivien päälle
Hautausmaalla riitti tehtävää perjantaina. Miikka Varila / Yle

Esimerkiksi TAYS kertoi Twitterissä kuusen tehneen vahinkoa Pitkässäniemessä. Suuri kuusi kellahti myrskytuulessa nurin rakennusten välissä. Puu kaatui parkkipaikalla kahden auton päälle.

Myrsky kaatoi puun Nokialla
Myrskytuhon jälkiä korjaillaan perjantaina Nokialla.Miikka Varila / Yle
Myrsky kaatoi puun Nokialla
Puu kaatui parin auton päälle. Miikka Varila / Yle

Sähköyhtiö Elenia kertoi tekevänsä perjantaina Pirkanmaalla helikopterilentoja vahinkojen tarkkailemiseksi.

Junaliikenne on palannut kuta kuinkin normaaliksi Tampereen eteläpuolella tapahtuneen sähköratavaurion jälkeen. Puun kaatuminen myöhästytti junia tuntikaupalla myöhään torstai-iltaan saakka. Myöhästymiset ovat mahdollisia tänäänkin.

Ilmatieteen laitoksen mukaan keskituuli puhalsi torstaina Näsijärvellä kahdeksan tunnin ajan noin 17 metriä sekunnissa. Puuskat yltyivät lähes 25 metriin sekunnissa.

Näsijärven aallot lyövät rantaan Rauhanniemen kansankylpylän edustalla.
Tältä myrsky näytti Tampereen Rauhaniemen kylpylän rannassa. Matias Väänänen / Yle

Eilinen myrsky ei aiheuttanut poliisille merkittävästi lisätehtäviä, poliisista kerrotaan. Parkanossa poliisi avusti pelastuslaitosta esimerkiksieristämällä aluetta, kun matkapuhelinmasto oli vaarassa kaatua.

Lue seuraavaksi