1. yle.fi
  2. Uutiset

Saarioisten työntekijät marssivat ulos Valkeakoskella

Työntekijät moittivat yhdeksän henkilön irtisanomisaikeita tilanteessa, jossa investointi voi tuoda piakkoin uusia työpaikkoja.

työtaistelut
Läheltä
Yle

Valkeakoskella Saarioisten tehtaalla väki on marssinut ulos torstaina puoliltapäivin. Asiasta kertoo Elintarviketyöläisten Liitto nettisivuillaan. (siirryt toiseen palveluun)

Lihatehtaan ja leipomon työntekijät vastustavat työnantajan suunnitelmia yhdeksän työntekijän irtisanomisista.

Työntekijöiden mukaan Saarioinen suunnittelee uutta investointia, johon myös palkattaisiin lähitulevaisuudessa väkeä. Yhteistoimintaneuvottelut ovat vielä kesken.

Ulosmarssiin osallistuvat kaikki tuotannon ja kunnossapidon työntekijät, joita on yhteensä noin 150. He palaavat töihin maanantaina.

Lue seuraavaksi