1. yle.fi
  2. Uutiset

Taiwan: Kiinan hävittäjät loukkasivat ilmatilaamme – Kiina perustelee sotaharjoituksiaan Yhdysvaltain ja Taiwanin suhteiden lämpiämisellä

Kiina aloitti sotaharjoitukset Taiwaninsalmella viime viikolla "suojellakseen alueellista koskemattomuuttaan".

Taiwan
Taiwanin ilmavoimien F-16V -hävittäjä nousee harjoituksessa varalaskupaikalta Changuassa Taiwanissa maaliskuussa 2019.
Taiwanin ilmavoimien F-16V -hävittäjä nousee harjoituksessa varalaskupaikalta Changuassa Taiwanissa maaliskuussa 2019.Ritchie B. Tongo / EPA

Taiwanin ja Kiinan välit kiristyvät. Tänään 18 kiinalaishävittäjää loukkasi Taiwanin puolustusministeriön mukaan sen ilmatilaa.

Hävittäjät lensivät Taiwanin ilmapuolustuksen tunnistusvyöhykkeelle (Air Defense Identification Zone), joka sijaitsee Taiwaninsalmen keskilinjan Taiwanin puolella.

Ilmapuolustuksen tunnistusvyöhyke on käsite, jota ei tunneta kansainvälisessä laissa. Sen tarkoituksena on auttaa valtioita tunnistamaan mahdollisia lentoliikenteestä aiheutuvia uhkia.

Taiwan kertoo lähettäneensä hävittäjille varoitusviestejä ja asettaneensa ilmapuolustusohjuksensa valmiustilaan.

Taiwan myös lähetti omia hävittäjiään valvomaan kiinalaishävittäjiä.

Kiinan ja Taiwanin välit ovat tulehtuneet entisestään, kun maata johtava DPP-puolue on lähentänyt suhteitaan Yhdysvaltoihin.

Yhdysvaltain talousasioiden alivaltiosihteeri Keith Krach vierailee parhaillaan Taiwanissa. Hän tapaa maan presidentin Tsai Ing-wenin. Krach on korkea-arvoisin Yhdysvaltain ulkosuhdehallinnon edustaja Taiwanissa neljään vuosikymmeneen.

Kuvassa Keith Krach saapuu Taiwaniin.
Yhdysvaltain talousasioiden alivaltiosihteeri Keith Krach saapui Taipeihin 17.syyskuuta tänä vuonna.Taiwanin ulkoministeriö

Kiina käyttää lentoja painostuskeinona Taiwania ja Yhdysvaltoja kohtaan. Viimeksi sen hävittäjät lensivät Taiwanin ilmapuolustuksen tunnistusvyöhykkeelle viime kuussa, kun Yhdysvaltain terveysministeri Alex Azar vieraili Taiwanissa.

Lue lisää: "Taiwan käytännössä suvereeni" – Kiina tyrmää Taiwanin presidentin ehdotuksen rinnakkainelosta

Kiina ei tunnusta Taiwanin itsenäisyyttä ja pitää sitä osana Kiinaa. Myöskään Yhdysvalloilla ei ole virallisia suhteita Taiwaniin, mutta se toimittaa tästä huolimatta Taiwanille aseita ja tukee sitä.

Taiwaninsalmella on käynnissä Kiinan laaja sotaharjoitus. Kiina perustelee sitä oman alueellisen koskemattomuutensa puolustamisella.

– Toimet ovat perusteltuja ja tarpeellisia ottaen huomioon Taiwaninsalmen tilanteen, Kiinan puolustusministeriön tiedottaja Ren Guoqiang sanoi.

Hän lisäsi Taiwanin kuuluvan Kiinalle ja kehotti ulkovaltoja puuttumasta tilanteeseen.

– Viime aikoina Yhdysvallat ja DPP-puolue ovat lisänneet vehkeilyään. Se on johtanut usein häiriöihin, Ren lisäsi.

Krachin vierailu jatkuu vielä huomiseen.

Itsenäisyysmielinen Tsai Ing-wen valittiin jatkokaudelle Taiwanin johtoon vuoden alussa.

18.9.2020 Korjaus: Poistettu tiedot ilmatilan loukkaamisesta ja korvattu ne termillä ilmapuolustuksen tunnistusvyöhyke. Taiwan käyttää itse termiä ilmatila, mutta ilmapuolustuksen tunnistusvyöhyke ei ole sama kuin maan suvereeni ilmatila.

Lue aiheesta lisää:

Taiwanilaiset antoivat jatkokauden presidentilleen – Ylen toimittaja Taipeista: Taiwanin turvallisuus ratkaisi vaalit

Taiwan on valmiina valitsemaan presidentin – äänestäjiä kiinnostavat työ, talous ja turvallisuus

Taiwanin ulkoministeri: Kiina yrittää tehdä Taiwanista seuraavan Hongkongin

Yhdysvaltain droonikauppa Taiwanille voi kiristää välejä Kiinaan entisestään – "Kiinan kehittynyt ilmapuolustus pystyy tuhoamaan kourallisen drooneja"

Lähteet: Reuters, AP

Lue seuraavaksi