1. yle.fi
  2. Uutiset

Sennu Keith opettaa lapsiaan kesäasunnolla, Päivi Watsonin tytär piiloutuu sotilailta takapenkillä – tässä jutussa 5 suomalaisnaista kertoo arjestaan ulkomailla

Pyysimme maailmalla asuvia suomalaisia kertomaan, millaista korona-arki on Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Australiassa, Skotlannissa ja Meksikossa.

COVID-19
Sennu Keith
Yhdysvalloissa asuva Sennu Keith on opettanut siskonsa kanssa lapsia kotikoulussa. Kuvassa vasemmalta: Livia Larson, Saina Larson, Celia Larson, Mae Keith ja Sennu Keith.Sennu Keithin kotialbumi

Puoli vuotta koronapandemiaa on muuttanut arkea eri puolilla maailmaa. Koulua käydään kotona, kaupassa suojaudutaan maskeilla, matkustaminen maiden sisällä ja maasta toiseen on aiempaa hankalampaa, jopa mahdotonta.

Maailmalla asuu noin 1,6 miljoonaa ulkosuomalaista. Pyysimme viittä suomalaisnaista kertomaan, millaista arkea eletään Yhdysvalloissa, Australiassa, Meksikossa, Skotlannissa ja Ruotsissa.

He kuvailivat myös, miten korona vaikuttaa elämään. Tekstit on kirjoitettu 15.-20. syyskuuta.

Yhdysvallat – Sennu Keith

Sennu Keith
Sennu Keith on yrittäjä ja 6 lapsen äiti. Vanhimmat lapset ovat 21-vuotiaita, nuorin 7-vuotias. Sennu Keithin kotialbumi

Herään kylmään aamuun Usan pohjoisessa Mainen osavaltiossa, jossa meillä on kesäkoti järven rannalla.

On aika aloittaa nuorimmaiseni kotikoulu. Kuten monet muut amerikkalaiset ystävämme, mieheni ja minä päätimme pitää häntä kotona tokan luokan koronan takia.

Kodin ulkopuolella olevat harrastuksetkin saavat nyt odottaa, ainakin kunnes palaamme Floridaan. Miehelläni ja minulla on molemmilla omat yritykset, ja teoriassa voimme tehdä töitä missä vain kunhan internet pelaa, joten päätimme jäädä Maineen täksi syksyksi.

Mainessa pyydetään karanteenin pitämistä, jos tulee muista osavaltioista, ja yleisillä paikoilla ja kaupoissa pitää pitää maskia päällä ja etäisyyttä muihin ihmisiin. Kauppojen ja toimistojen tiskeillä on muoviturvasuojia. Muuten täällä ei kovin näy korona arkielämässä, joten päätös jäädä oli aika helppo.

Kaliforniassa asuva sisareni Saina Larson tuli perheensä kanssa meille elokuuksi ja päätti jäädä lastensa kanssa toistaiseksi. Heillä on myös kotikoulumateriaalit mukana, joten Saina pitää kotikoulua viiden lapsensa kanssa.

Kotikoulun ja lounaan jälkeen viemme neljä nuorinta tyttöä kävelylle metsään. Kun olimme kävelleet reitin ympäri, huomasimme, että olimme rikkoneet uusia metsäreitin “koronasääntöjä”; olimme kiertäneet reitin väärään suuntaan, ja meitä oli enemmän kuin viisi henkilöä ryhmässämme.

Illalla ennen saunaan menoa viimeistelen ruokaostokset netissä. Mieheni lentää huomenna takaisin Floridaan Bangor’in kentältä, joten samalla haen siskoni kanssa ruokakaupasta ja tukkuliikkeestä viikon ruoat meidän koko porukalle. Laitan vielä kylmälaukut autoon huomista varten – Bangor on melkein kolmen tunnin ajomatkan päässä.

Tänäänkin oli hyvä päivä.

Ruotsi – Malena Björndahl

Malena Björndahl perheensä kanssa ulkoilemassa
Malena Björndahlin perheessä videopuhelut Suomeen ovat tulleet kiinteäksi osaksi arkea. Nuorin lapsista nukahtaa isoäitinsä laulamiin kehtolauluihin. Kuvassa Malena Björndahl vaeltamassa perheensä kanssa Ruotsin Härjedalenissa.Malena Björndahlin kotialbumi

Maaliskuussa olimme Thaimaassa kahden kuukauden yhdistetyllä loma- ja vanhempainvapaamatkalla, kun idylli muuttui suureksi ahdistukseksi. Yhtäkkiä koko maailma puhui COVID-19: stä. Lentomme Krabista oli yksi viimeisistä kohti Tukholmaa ja Arlandan lentokentällä huomasimme, että mikään ei ollut ennallaan.

Naiiveina luulimme, että kaikki palaa normaaliksi 14 päivän karanteenin jälkeen. Mutta näin ei todellakaan ole ollut. Suomi sulki rajan. Kumppanini alkoi työskennellä kotoa. Vanhimman poikamme otimme pois esikoulusta kesään asti.

Arki normalisoitui jonkun verran vasta elokuussa, kun kumppanini päätti työskennellä 1-2 päivää viikossa toimistossa ja vanhin poikamme aloitti koulun. Kotonaolo on hionut meitä yhteen ja arki on muodostunut rutiinien ympärille. Leivomme enemmän ja olemme olleet huomattavasti enemmän ulkona kuin luultavasti muuten olisimme olleet.

Olen itse halunnut olla uskollinen suomalaisen yhteiskunnan koronaohjeille, kun kumppanini on puolustanut ruotsalaisia päätöksiä. On ollut vaikeaa nähdä täydet pysäköintialueet suurten ostoskeskusten ulkopuolella ja ravintolat auki, vaikkakin etäisyyttä koskevien sääntöjen mukaan.

Surullista on, että vierastalossamme ei ollut vieraita koko kesänä. Normaalisti meillä on ollut vieraita suurimman osan ajasta, etenkin Suomesta. Nyt olemme olleet melko itseksemme koko kevään ja kesän. Tapasin perheeni viimeksi tammikuussa.

Vaikka Suomi avasi rajoja, emme voi silti matkustaa miten haluamme. Riskit ovat muuttaneet jokapäiväistä elämäämme. On vaikeaa, kun en tiedä, koska tapaan isovanhempani. Menetys on suuri.

Olemme perheenä matkustaneet Ruotsissa, viimeksi olimme vuorilla patikoimassa. Soitamme päivittäin videopuheluita. Tänä iltana nuorin lapsista nukahti isoäitinsä laulamiin kehtolauluihin. Toistaiseksi on ollut mukavaa viettä aikaa omalla perheellä, mutta perheen ja ystävien kaipuu on aina olemassa.

Australia – Päivi Watson

Päivi Watson
Päivi Watson pakeni tammikuussa Australiassa riehuneita maastopaloja miehensä, tyttärensä ja vastasyntyneen vauvan kanssa. Nyt arkeen vaikuttavat koronaviruksen tuomat haasteet. Päivi Watsonin kotialbumi

Tänään oli koulupäivä. Valmistauduin siihen särkylääkkeillä, koska maskin läpi hengittäminen aiheuttaa minulle ja monelle muulle luokassa valtavan päänsäryn.

Maskin voi ottaa hetkeksi pois, jos haluaa juoda tai syödä jotakin, muuten se täytyy pitää paikallaan kodin ulkopuolella sekä ulkona että sisätiloissa.

Sinänsä hyödyllinen ja tärkeä kapistus tuo muitakin haasteita elämään, sillä se vaikeuttaa puheen ymmärtämistä ja kasvojen ilmeiden tulkitsemista normaalissa elämässä kodin ulkopuolella. Esimerkiksi hymyileminen on täysin hyödytöntä nyt, koska kukaan ei näe sitä.

Iltapäiväshoppailun aika. Kauppojen sisäänkäynnin kohdalla on aina joku ojentamassa juuri desinfioituja ostoskoreja asiakkaille. Myös kärryjen kahvat desinfioidaan monesti päivän aikana.

Käsidesit ovat vastassa ovella kaikissa julkisissa kaupoissa, toimistoissa ja muissa liikkeissä. Niiden käyttö on pakollista ennen sisään astumista.

Kaupoissa syntyy aina hullunkurisia tilanteita 1,5-metrin "turvavälisäännön" takia. Kapeilla käytävillä joutuu odottelemaan vuoroaan, esimerkiksi tänään pastahyllylle oli jono. Kukaan ei kuitenkaan tunge viereen tai väliin, koska sääntöjä kuuluu noudattaa. Jos joku vahingossa tulee liian lähelle, sitä pyydetään vuolaasti anteeksi australialaiseen tapaan.

Perheen ostosreissut ja vapaa-aika ovat muuttuneet radikaalisti viime aikoina. Asumme New South Walesin ja Victorian osavaltioiden rajalla, joka on ollut kiinni viimeiset 8 viikkoa. Rajasulku on käytännössä merkinnyt sitä, että kaupunkialueemme on laitettu keskeltä kahtia ja voimme käyttää vain n. 30% palveluista normaaliin verrattuna. Rajan yli pääsee erityisellä luvalla, joka anotaan etukäteen osavaltiolta.

Rajalle on rekrytoitu valtavat määrät armeijan sotilaita ja poliiseja ja sen ylittäminen saa joka kerta sykkeen nousemaan. Juuri neljä täyttänyt tyttäreni yrittää joskus piiloutua sotilailta takapenkillä, hän ei pidä siitä kun meiltä kysytään matkamme syytä ja todisteita sille.

Päivä vaihtuu iltaan ja ilta tuo tullessaan pienen kaipuun entisestä. Kauppa- ja lääkärireissut ovat olleet nelihenkisen perheemme suurimmat sosiaaliset kanssakäymiset viimeisen 6 kuukauden ajan, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

Sosiaalisia tapaamisia ei ole ollut lupa järjestää joten olemme hengailleet oman kotiväen kesken ja istuneet kymmeniä tunteja Skypen ja Zoomin edessä imitoiden normaalia elämää, joskus synttäreitä viettäen, joskus iltamyöhään syvällisiä jutellen, viinilasin ja illallisen äärellä ystäviemme kanssa. Mielessä on toive tämän kaiken loppumisesta ja Australian rajojen avautumisesta että voisimme käydä kotona Suomessa.

Skotlanti – Anneli Allen

Anneli Allen
Anneli Allen työskentelee Skotlannissa arkkitehtisuunnittelijana. Korona-arkeen helpotusta tuovat ulkoiluhetket aviomiehen ja koiran kanssa.Anneli Allenin kotialbumi

Koska puolen tunnin työmatka on vaihtunut alakerran toimistoon kävelemiseen, aamuni alkaa nykyään leppoisalla kaurapuuron keittelyllä ja koiran lenkittämisellä.

Naapuri sattui samaan aikaan lenkille ja koirien leikkiessä, juteltiin etäisyyttä ylläpitäen siitä, kuinka heidän tyttären häät peruutettiin vierasmäärä rajoituksien takia. Kuulemma pienempi seremonia ylämailla on suunnitteilla.

Työpöydän ääreen päästyäni, pomo soitti videopalaverin Microsoft Teamsin kautta ja sovimme tapaamisen uuden asiakkaan tontilla Aberfeldyssä. Laitoin tapaamisen kalenteriin pienen maski muistutuksen kera.

Lounastauolla kuunneltiin Nicola Sturgeonin viikottaista päivitystä koronatilanteesta BBC:ltä ja käytiin puistossa heittelemässä koiralle tennispalloa (korona-aika on koiran elämää!).

Töiden jälkeen pakotin itseni tekemään HIIT- tunnin netin kautta, koska salit ovat vieläkin täällä kiinni. Korona on innostanut meidät ja melkein kaikki skotlantilaiset leipomaan ja kokkaamaan kuin Mary Berry (niin paljon, että jauhot loppuivat kaupoista viruksen alkupuolella!) ja lisäherkkujen takia urheilu on tärkeää…

Meidän viikonloppuiset munro-kiipeilyt olisivat muuten melko haastavia! Tänä viikonloppuna kiipeilyt saa odottaa, koska näemme ystäväpariskuntaa – tarkoituksena oli nähdä useampaa ystävää kerralla, mutta sosiaaliset tapaamiset on rajoitettu taas maksimissaan kuuteen ihmiseen.

Meksiko – Anna Karatvuo

Anna Karatvuo perheineen puistossa
Anna Karatvuo on miehensä kanssa pysytellyt mahdollisimman paljon kotona erityisesti suojellaksemme vuoden ikäistä tytärtä.Anna Karatvuon kotialbumi

Meksikossa on maailman seitsemänneksi eniten koronatartuntoja ja niistä suurin osa kotikaupungissamme Mexico Cityssä.

Vielä keväällä tautia ei otettu täällä lainkaan tosissaan ja monet uskoivat viruksen olevan korruptoituneen hallituksen juonia. Maan presidentti esitteli uskonnollisia onnenamulettejaan ja julisti televisiossa että meksikolaisilla ei ole huolta, sillä jumala suojelee. Sitten alkoivat sairaalat ja hautausmaat täyttyä.

Joka päivä löytyy tuhansia uusia tartuntoja, satoja kuolee ja suuri osa uhreista on huomattavasti nuorempia kuin esimerkiksi Euroopassa. Toisin kuin naapurissa Yhdysvalloissa Meksikossa on ilmainen julkinen terveydenhuolto, mutta sen laadusta voidaan olla montaa mieltä.

Kansa on hyvin jakautunut ja koronakaranteeneja on noudatettu eri tavoin. Suuri osa ihmisistä elää kirjaimellisesti kädestä suuhun, eikä heillä ole ollut mahdollisuutta pysytellä kotona. Toisessa ääripäässä ovat ne, joilla on säästöjä pahan päivän varalle ja varaa hankkia hankkia suojavarusteita. Kasvomaskit ja muut suojavälineet ovat olleet käytössä kadulla jo kuukausia.

Jokapäiväisiä halauksia ja poskisuudelmatervehdyksiä suositellaan välttämään, mutta käytännössä se näyttää olevan tapaan tottuneille meksikolaisille mahdottomuus.

Korona on mullistanut oman perheeni arjen täysin. Mieheni on lentäjä ja hänellä ei ole ollut töitä huhtikuun jälkeen. Koska täällä ei voi luottaa hallituksen tiedotukseen eikä terveydenhuoltoon, olemme pysytelleet kotona keväästä asti erityisesti suojellaksemme vuoden ikäistä tytärtämme.

Ennen kävimme viikoittain ulkona ja syömässä ravintoloissa, nyt emme ole käyneet kuukausiin edes ruokakaupassa. Kaikki tilataan netistä kotiin. Jos jostain syystä joudumme käymään ulkona, niin liikumme autolla. Kasvomaskit ja käsidesi ovat aina matkassa.

"La nueva normalidad" eli uusi normaali näkyy edelleen kaduilla, vaikka monen elämä on alkanut palautua normaaliksi taloudellisista paineista johtuen. Julkiset koulut ovat kiinni ja lapset opiskelevat televisiossa lähetettävien oppituntien avulla. Taksikuskit ja torimyyjät suojautuvat muuraamalla ympärilleen väliaikaisia seinämiä tuorekelmusta. Puistoissa, virastoissa ja sairaaloissa mitataan kävijöiden ruumiinlämpö ennen kuin heidät päästetään sisään.

Eilen ja tänään, 16. syyskuuta, Meksikossa on juhlittu itsenäisyyspäivää vastaavaa kansannousun vuosipäivää. Normaalisti Mexico Cityn keskusaukio Zocalo täyttyy kymmenistä tuhansista juhlijoista, tänä vuonna juhlinta järjestettiin kokonaan virtuaalisesti.

Presidenttipari vietti suorassa lähetyksessä minuutin hiljaisuuden koronauhrien kunniaksi ja terveydenhuollon henkilökunnalle jaettiin palkintoja. Silti, niin iltajuhlassa kuin seuraavan päivän paraatissakin presidenttipari ja monet muut esiintyivät ilman kasvomaskeja.

Lue lisää:

Korona-arkea eletään Yhdysvalloissa kahdessa tyystin eri todellisuudessa

Katso missä maissa tartuntojen kasvu on juuri nyt suurinta

Uusimmat tiedot koronaviruksesta: Britannian tartuntamäärät kovassa nousussa, Suomessa 66 uutta tartuntaa ja kaksi uutta kuolemaa

Katso täältä maakuntasi koronavirustilanne ja kuinka se vaikuttaa arkeesi

Lue seuraavaksi