1. yle.fi
  2. Uutiset

Yhdysvallat vaikeuttamassa TikTokin käyttöä – uusia latauksia suositusta sovelluksesta ei pian saa enää tehdä

Kiinalaisomisteiseen TikTokiin kohdistuva kielto on osa Yhdysvaltain ja Kiinan välistä nahistelua.

TikTok
Tiktok-sovelluksen logo puhelimen näytöllä.
TikTokin käyttö vaikeutuu pian Yhdysvalloissa. Kuvituskuva.Mostphotos

Yhdysvaltain ja Kiinan välinen nokittelu on johtamassa suositun mobiilisovelluksen TikTokin käytön vaikeutumiseen.

Yhdysvaltain hallinto on kieltämässä TikTok-sovelluksen lataamisen 20. syyskuuta alkaen.

Näin ne yhdysvaltalaiset, jotka eivät vielä käytä TikTokia eivät voisi enää ryhtyä käyttäjiksi. Nykyiset TikTokin käyttäjät saavat jatkaa sovelluksen käyttämistä, mutteivät saa enää ladata uusia päivityksiä.

Yhdysvaltalaisomisteiset yritykset, kuten Google ja Apple, saavat jatkossakin tarjota TikTok-sovellusta alustoillaan Yhdysvaltain ulkopuolella.

Yhdysvallat on ottanut TikTokin silmätikukseen, sillä sovelluksen omistava kiinalaisyritys ByteDance tekee sen mukaan yhteistyötä Kiinan viranomaisten kanssa. Yhtiö on kiistänyt luovuttavansa käyttäjiensä tietoja eteenpäin.

TikTokin myymisestä on käyty viime aikoina neuvotteluja. Vahvimpana ostajaehdokkaana on ollut Oracle. Uutistoimisto Reutersin mukaan päätös TikTokin käytön vaikeuttamisesta Yhdysvalloissa saatetaan vielä perua, mikäli neuvottelut myynnistä etenevät.

Nuorten suosiman TikTok-sovelluksen avulla käyttäjät voivat jakaa ja katsoa lyhyitä videoita.

Yhdysvalloissa näillä näkymin sunnuntaina voimaan tulevat uudet määräykset koskevat myös kiinalaisomisteista pikaviestipalvelua WeChatia.

Lue myös:

Trump: Oracle on "hyvin lähellä" TikTokin ostamista

Tietokantajätti Oracle teki tarjouksen TikTokista – Microsoft sai rukkaset

Tiktokissa leviää itsemurhavideo – tässä 1 muistutus ja 4 ohjetta, joita jokaisen tulisi noudattaa kohdatessaan häiritsevää some-sisältöä

Tiktokin myynti käy entistä kiharaisemmaksi – Kiina vaatii kaupalle erillistä lupaa

TikTok haastaa Trumpin toimeenpanomääräyksen oikeudessa

Lähteet: Reuters, AP

Lue seuraavaksi