1. yle.fi
  2. Uutiset

"Pistää miettimään, miten jatkossa kuljetaan", sanoo paljon lentävä Anne Nyman – kysyimme, miten lentojen loppuminen vaikuttaa kajaanilaisiin

Kajaanin lentokentän hiljeneminen olisi kajaanilaisten mielestä kova isku koko maakunnalle.

lentoliikenne
Ruuben ja Anne Nyman Kajaanin Kauppakadulla.
Ruuben Nyman ei näe lentojen loppumisessa suurta ongelmaa, mutta Anne Nyman pitää kentän hiljenemistä kuoliniskuna maakunnalle. Elisa Kinnunen / Yle

Finnair ilmoitti torstaina aikovansa lopettaa Suomen sisäiset lennot viidelle maakuntakentälle ensi maaliskuussa. Lennot Kajaanin, Kemin, Jyväskylän, Kokkolan ja Joensuun kentille lopetettiin keväällä, mutta nyt lentoja jatketaan puolen vuoden ajan, jonka jälkeen valtio aikoo tukea lentoliikennettä vuoden 2021 loppuun saakka.

Kyse on kuitenkin ainoastaan tilapäisestä ratkaisusta.

– Hyvä, että saatiin tekohengitystä, mutta eihän se pitkällä tähtäimellä toimi. Kyllä se markkinaehtoisesti pitäisi toteuttaa, että homma olisi terveellä pohjalla, kajaanilainen Antti-Jussi Mykkänen sanoo.

Antti-Jussi Mykkänen Kajaanijoen varrella.
Antti-Jussi Mykkänen näkee lentoliikenteen vähenemisessä myös erään hyvän puolen. Elisa Kinnunen / Yle

Kysyimme kajaanilaisista, miten lentojen loppuminen vaikuttaa heidän elämäänsä. Veikko Korhosta tilanne huolettaa, vaikkei hän matkustakaan lentämällä.

– Olen käynyt katsomassa koneita, mutta olen itse käyttänyt kenttää vähän, kajaanilainen Korhonen sanoo.

Veikko Korhonen Kajaanin Kaupunginteatterin edustalla.
Veikko Korhosen mukaan lentoliikenteen olisi hyvä jatkua, vaikka hän ei itse lennäkään. Elisa Kinnunen / Yle

Korhosen mielestä lentojen loppuminen ei kuulosta hyvältä Kainuun kannalta. Hänestä valtion pitäisi tukea lentoliikenteen jatkumista.

Lakkautusuhan alla olevat reitit ovat Finnairille heikoimmin tuottavia. Esimerkiksi Kajaanin ja Helsingin välillä tehtiin vuonna 2019 hieman yli 84 000 lentomatkaa. Lentokentän kautta on kulkenut niin lomalaisia kuin työmatkallakin olevia matkustajia, joiden elämään lentojen lakkautus varmasti tulisi vaikuttamaan.

Laura Lumiaho Iris tytär sylissään.
Laura ja Iisris Lumiaho taittavat lomamatkat autolla, mikäli Kajaanin lennot lakkaavat. Elisa Kinnunen / Yle

Yksi heistä on kajaanilainen Laura Lumiaho.

– Hirveän harmi tilanne. Olen lentänyt Helsinkiin noin kaksi kertaa vuodessa, se on ollut helppo ja nopea tapa. Jos lentoja ei olisi, en lähtisi Oulun tai Kuopion lentokentille vaan kulkisin sitten autolla, Lumiaho sanoo.

Tilanne mietityttää myös Anne Nymania, joka tykkää matkustella paljon sekä vapaa-ajalla että työn vuoksi.

– Kieltämättä huolettaa. Kyllä tämä pistää miettimään, miten jatkossa kuljetaan. Ja olisihan se koko alueelle kuolinisku, koska matkailusta täällä eletään.

Ruuben Nyman sen sijaan uskoo muiden joukkoliikennevälineiden riittävän ainakin omalla kohdallaan.

– Minä olen matkustanut harvakseltaan, mutta junathan kulkevat aika hyvin, jos etelään haluaa mennä.

Junamatkan Kajaani–Helsinki kesto on noin kuusi tuntia.

Taisto Romppainen Kajaanin kauppatorilla.
Taisto Romppaisen mielestä valtion olisi hyvä tukea lentoliikennettä, jos sitä ei muuten Kainuuseen saa. Elisa Kinnunen / Yle

Mikäli Kajaanin lentokenttä kokonaan hiljenisi, näkisi moni sen kovana paikkana koko maakunnalle.

– Toivosin, että lentoliikenne jatkuisi, sillä se on niin tärkeää yrityksille ja ihmisillekin. Ja sillä tavalla oltaisiin tasavertaisia muuhun Suomeen nähden, kajaanilainen Taisto Romppainen sanoo.

Antti-Jussi Mykkänen näkee lentoliikenteen huterassa tilanteessa toisenkin puolen.

– Voi olla, että turhasta lentelemisestä päästäisiin eroon.

Keskustelu on auki lauantaihin kello 23:een asti.

Lue seuraavaksi