1. yle.fi
  2. Uutiset

Tarvitaanko mediakohu, jotta vähemmistöjen oikeudet toteutuvat? Toimittaja Renaz Ebrahimi: Pitää kysyä, kuka paikalta puuttuu, kun päätöksiä tehdään

Professori, mediatutkija Anu Koivunen ja toimittaja, aktivisti Renaz Ebrahimi olivat Ylen Viimeisen sanan vieraana lauantaina.

Viimeinen sana
Tarvitaanko mediakohu, jotta vähemmistöjen oikeudet toteutuvat?
Tarvitaanko mediakohu, jotta vähemmistöjen oikeudet toteutuvat?

Tarvitaanko mediakohu, jotta vähemmistöjen oikeudet toteutuvat? Siitä keskusteltiin lauantaina Ylen Aamun Viimeisessä sanassa.

Teemaan johdatteli yksi kuluneen viikon isoista puheenaiheista, eli Kansallisteatterin Kaikki äidistäni -näytelmän roolitukseen liittynyt keskustelu.

Se alkoi kun Agradon rooliin oli kiinnitetty näyttelijä Janne Reinikainen, mikäsai transsukupuolisen taiteilijan Camilla Auerin kirjoittamaan julkisen vetoomuksen, jossa hän sanoi roolituksen vahingoittavan transihmisiä. Silloisen tiedon mukaan Agrado oli transnainen. Kansallisteatteri reagoi siirtämällä ensi-iltaa ja laittamalla miesnäyttelijän sivuun.

Päätös kuitenkin pyörrettiin ja ensi-ilta toteutettiin alkuperäisen suunnitelman mukaan keskiviikkona 16. syyskuuta. Reinikainen sai pitää roolinsa, sillä Agradon hahmo olikin näytelmän käsikirjoituksessa transvestiitti eikä transsukupuolinen kuten Pedro Almomóvarin vuonna 1999 ilmestyneessä elokuvaversiossa.

Näistä aineksista syntyi mediakohu, sakea soppa jossa teemoiksi nousivat niin taiteen vapaus, vähemmistöjen ihmisoikeudet, rakenteellinen syrjintä kuin vahingolliset representaatiotkin.

– Ajatukseni oli aluksi, että tästä saadaan kliseinen kulttuurisotakeskustelu. Mutta mielestäni tämä on ollut paljon parempi keskustelu, kuin mitä pelkäsin, sanoo sukupuolen tutkimuksen professori, mediatutkija Anu Koivunen.

Koivunen kertoo pelännensä, että keskustelu menee amerikkalaisen cancel-kulttuurin tyyliin, on yksisilmäistä ja herkkähipiäisistä loukkaantujista puhuvaa. Keskustelu oli kuitenkin monipuolisempaa ja ehkä myös opetti malttia ja ymmärrystä.

Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Sanna Kangasniemi kirjoitti kolumnissaan (siirryt toiseen palveluun), että Kansallisteatteri-tapaus nosti pintaan vähemmistöjä sortavat syvällä yhteiskuntamme ja kulttuurimme rakenteissa olevat käytännöt.

– Meidän ihmisten on vaikea nähdä asioita, jotka eivät kosketa meitä tai ole omaa arkipäivää. Jos omat kuplat ovat hyvin homogeenisiä, ei ehkä ole mitään kosketuspintaa siihen muuhun. Johonkin sellaiseen, että jos tämä yhteiskunta ei olekaan rakennettu minulle ja jos näitä sääntöjä tehdessä ei ole otettu minua huomioon, sanoo toimittaja, aktivisti Renaz Ebrahimi.

Oleellinen kysymys on Ebrahimin mukaan, kuka paikalta puuttuu kun tehdään päätöksiä.

– Mitä enemmän erilaisuutta, sitä enemmän on myös herkyyttä osata ottaa tärkeitä asioita huomioon, Ebrahimi summaa.

"Vähemmistön edustaja ei saa näyttää yhteiskunnallisessa keskustelussa tunteitaan"

Ebrahimi sanoo, että samalla kun kiitellään hyvää yhteiskunnallista keskustelua täytyy muistaa, että keskustelu on vaatinut paljon heiltä, joiden ihmisoikeuksista on kysymys.

– On välillä kohtuutonta, että he, joiden ihmisoikeuksista on kysymys, joutuvat käymään keskustelua, jossa heiltä vaaditaan tietynlaista sävyä, että heitä kuunnellaan. Eli vähemmistöihminen joutuu ottamaan muiden tunteet huomioon, vaikka hänen ihmisoikeuksistaan on kysymys, Ebrahimi sanoo.

Myös Koivusen mukaan sukupuolivähemmistöjen asemaa ja oikeuksia käsittelevässä julkisessa keskustelussa syntyvä asetelma on usein hyvin epätasa-arvoinen, kuten myös silloin kuin aiheena on antirasismi.

– Vähemmistön edustajlta odotetaan, että he tekevät kaiken työn: opettavat, kasvattavat ja kouluttavat. Jaksavat vielä koko ajan olla ystävällisiä ja olla loukkaantumatta. Ei saa näyttää tunteita, Koivunen sanoo.

Medialla on iso vastuu siinä, miten vähemmistöt esitetään

Kansallisteatterin ympärillä käyty keskustelu on osoittanut, että sukupuolen moninaisuus on suomalaisille instituutioille uusi ja haastava aihe, mutta ehkä rasismia osataan jo jotenkin käsitellä. Olisi mahdoton ajatus, että Kansallisteatterin lavalla valkoinen näyttelijä esittäisi ei-valkoista hahmoa blackfacessa eli kasvonsa mustanneena.

Ebrahimi on puhunut rasismin normalisoinnista. Sillä hän tarkoittaa sitä jokapäiväistä arkista mikroaggressiota, jota monet rodullistetut ihmiset kokevat Suomessa ihan päivittäin.

– Pienillä asioilla toiseutetaan ja riisutaan se ihminen suomalaisuudesta jatkuvasti. Osoitetaan pienillä, teoilla ja kysymyksillä, että et ole täältä kotoisin tai kuulu tänne, Ebrahimi sanoo.

Hän lisää, että myös sillä kuka tai ketkä näkyvät mediassa ja millaisia representaatioita rakennetaan, ovat keskeisiä tekijöitä rasismin normalisoinnissa. Medialla on siinä iso vastuu.

Journalistikunnan diversiteetti eli se, että tekijöinä on mahdollisimman erilaisia ihmisiä, mahdollistaisi Koivusen mukaan sen, että journalistit pystyisivät ymmärtämään maailmaa ja näkemään stereotypioiden ja vanhojen asetelmien ohi.

– Se edellyttää myös kuuntelemista ja oppimista. Mielen pitää olla avoin, Koivunen sanoo.

Katso kaikki Viimeinen sana -jaksot tästä.

Lue seuraavaksi