1. yle.fi
  2. Uutiset

Maito säilyy kylminä öinä ulkona, mutta suihkun saa jo unohtaa – parituhatta pohjalaistaloutta on yhä ilman sähköjä

Ailan jälkien korjaaminen vie vielä päiviä.

sähkökatkot
Metsätielle kaatuneita puita Kokkolan Möllerissä.
Aila-myrsky kävi myös Kokkolan Möllerissä.Eva-Maria Strömsholm

Kokkolalainen Eva-Maria Strömsholm vastaa puheluun autosta.

– Voitko soittaa ihan kohta uudestaan? Lataan täällä puhelinta...

Strömsholm ja hänen kolmihenkinen perheensä on elänyt pian kolme päivää ilman sähköä Möllerinlahdella. Alueella on pääasiassa mökkejä, mutta myös ympärivuotista asumista. Asukkaiden joukossa on perheitä ja myös iäkkäitä ihmisiä.

Juuri vapaa-ajan asutusta sähköttömyys koetteleekin kovimmin. Lauantaina vielä runsaat 2 000 pohjalaistaloutta oli ilman sähköjä Aila-myrskyn jäljiltä. Eniten sähköttömiä oli Vaasan sähköverkon alueella, alkuiltapäivästä lähes 1900.

Tilanteesta kärsitään erityisesti Vaasassa, Maalahdessa, Maksamaalla ja Mustasaaressa. Kokkolan Energialla oli lauantaina aamupäivällä yli 250 sähkötöntä asiakasta, mutta muutamassa tunnissa luku saatiin laskemaan sadalla.

Sähköyhtiö kohtasi myrskyn jäljiltä täystuhoa Pohjanmaalla – mökeille sähköt saadaan ehkä vasta viikkojen kuluttua

Torstaiaamuna Eva-Maria Strömsholm ja muut asukkaat Kokkolan Möllerinlahdella havahtuivat siihen, että teitä oli poikki. Puita oli kaatunut linjojen päälle ja yksi linja makasi tien päällä. Asukkaat raivasivat puita sen verran, että henkilöautolla pääsi kulkemaan. Sen sijaan esimerkiksi ambulanssilla ei olisi ollut asiaa paikalle kahteen päivään.

Strömsholm sanoo asukkaiden tienneen, ettei maallikoiden pitäisi ryhtyä raivaustöihin. Se nähtiin kuitenkin pakoksi, sillä ihmisten piti päästä töihin ja esimerkiksi lääkäriin.

Perjantaina avuksi tuli pelastuslaitos, ja pelastusajoneuvojenkin kulku onnistuu.

– Turvallisuus mietityttää kyllä, sillä itse hoitoalalla työskentelevänä tiedän, miten tärkeää on, että hälytysajoneuvot pääsevät perille, sanoo Strömsholm.

Sähköttömät toivovat tietoa korjausaikatauluista

Sähköjen palaamisen suhteen asukkaat ovat pimennossa. Kokkolan Energialle ilmoitettiin heti torstaina, että yksi sähköpylväs makaa melkein tien päällä ja että linja on yhdestä kohtaa poikki ja vaarallisesti tien reunassa.

Yhtiö kertoi jo torstaina nettisivuillaan, että vahinkojen korjaaminen vie useita päiviä. Töitä tehdään myös viikonloppuna. Liiketoimintapäällikkö Veli-Pekka Kinnunen sanoi lauantaina, että viimeisten kohteiden hoito venynee pitkälle ensi viikkoon.

Korjattavia kohteita on kymmeniä ja tarkistamattomia vielä enemmän. Miehitys on tapissaan, ja myös ulkopuolisia on mukana urakoimassa. Myös työntekijöiden turvallisuudesta on huolehdittava.

– Normaalissa sähkökatkotilanteessa olemme paikalla hyvin nopeasti, mutta nyt on eri tilanne. Ei voi muuta kuin pahoitella: töitä tehdään kuitenkin täysillä.

Myrsky kaatoi metsää Pohjanmaan rannikolla, sisämaassa vahingot jäivät vähäisiksi

Pelastuslaitos urakoinut jo 150 tehtävää – valtaosa hälytyksistä rannikkoalueella, puiden kaatumisia ja irronneita kattoja

Useampi soitto ei auta

Möllerissä asukkaita kalvaa tiedon puute.

Eva-Maria Strömsholm sanoo soittaneensa vikailmoitusnumeroon toistakymmentä kertaa. Hän ihmettelee sitä, että numerossa vain otetaan vastaan ilmoituksia, mutta kukaan ei anna tietoa esimerkiksi aikatauluista tai korjauskohteiden priorisoinnista.

– Mietin myös, eikö tietoja kirjata ylös, koska olen joutunut vastaamaan samoihin kysymyksiin kymmenen kertaa.

Veli-Matti Kinnusen mukaan kyseessä on normaali toimintatapa: samat kysymykset kysytään joka soitolla. Useampi ilmoitus samasta ongelmasta ei olekaan tarpeen, vaan ainoastaan hidastaa asiakaspalvelun toimintaa.

Tiedon jakaminen vikailmoituspuhelimesta on myös sula mahdottomuus. Tilanteen tietävät parhaiten maastossa olevat asentajat ja työnjohtajat, ja heillekin korjaamisaikataulun arvioiminen on vaikeaa. Asiakaspalvelijat eivät voi eivätkä saa antaa arvioita siitä, milloin apu tulee.

Eva-Maria Strömsholm sanoo silti, että asukkaille olisi tärkeää saada jonkinlainen käsitys siitä, milloin tilanne korjaantuu. Silloin he voisivat esimerkiksi suunnitella evakkoon lähtöä tarvittaessa.

Hänen mukaansa asukkaat ymmärtävät kyllä, että myrsky oli vakava eivätkä resurssit riitä kaikkialle heti. Hän toivoo silti priorisointia tilanteen vakavuuden mukaan.

– Toivoisin, että tämän urakan jälkeen energialaitos kävisi prosessinsa läpi, jotta ensi kerralla menisi sujuvammin.

Takat lämmittävät, mutta pakasteista iso osa on mennyttä

Alueen iäkkäämmillä ihmisillä on Strömsholmin mukaan ollut huoli tilanteesta. Sisällä lämpöä tuovat onneksi tulisijat, ja aamupuuron keitto onnistuu kaasun avulla. Strömsholmit tekevät ruokansa kesäkeittiössä ja puhelimet ladataan autossa.

– Lämmin vesi sen sijaan loppui, joten suihkuun ei nyt pääse.

Yöt ovat sen verran viileitä, että kylmätuotteita voi säilyttää ulkona. Kolmen pakastimen antimille ei käynyt yhtä hyvin, niistä onnistuttiin pelastamaan vain vähän.

Lue seuraavaksi