1. yle.fi
  2. Uutiset

Tekniset ongelmat riivasivat vihreiden puoluekokouksen äänestyksiä – varajärjestelmä otettiin käyttöön

Vihreät on koolla etäyhteyksien kautta koronaviruksen vuoksi.

Tekniset ongelmat
Vihreiden vaalikampanjointia Joensuussa 30.03.2019.
Ismo Pekkarinen / AOP

Vihreiden puoluekokouksen äänestysjärjestelmä kohtasi sunnuntaina odottamattomia ongelmia. Äänestyksiä päästiin jatkamaan varajärjestelmän avulla.

Vihreät järjestää puoluekokouksen tällä kertaa poikkeusjärjestelyin koronaviruksen vuoksi. Puolueen jäsenet kokoontuvat yhteen ja äänestämään etätyökalujen avustuksella.

Vihreiden viestintäsuunnittelija Heikki Isotalo kertoo, että teknisten ongelmien syitä on vaikea tietää heti tuoreeltaan.

Kokous ei keskeytynyt pitkäksi aikaa ongelmien vuoksi.

– Varsinaista kokoustaukoa ei ollut pitkään, koska poliittista keskustelua käytiin silloin, kun oli alun perin tarkoitus äänestää, Isotalo sanoo.

Lue myös:

Mihin tarvitaan vihreää puoluetta, kun muutkin puhuvat ilmastonmuutoksesta? Tämä ja seitsemän muuta kysymystä vihreille vaikuttajille

Vihreiden Ohisalo: ”Turpeella ei ole paikkaa tulevaisuuden energiantuotannossa” – Yle seurasi vihreiden puoluekokousta suorana

Lue seuraavaksi