1. yle.fi
  2. Uutiset

Lappeenranta varaa rahaa Kutilan kanavaan – lopullisen päätöksen tekee kaupunginvaltuusto

Lappeenrannan kaupunki suunnittelee talouttaan niin, että rahaa sijoitettaisiin tulevina vuosina Kutilan kanavahankkeeseen.

Lappeenranta
Luotoja Saimaalla.
Kutilan kanavahanketta on perusteltu esimerkiksi sillä, että se puhdistaisi olennaisesti rehevöitymisestä kärsivän Pien-Saimaan vedenlaatua.. Kuvituskuva.Jaana Polamo / Yle

Lappeenrannan kaupunki on varaamassa rahaa Kutilan kanavaan.

Kaupunginjohtaja esittää investointiohjelmaan 2 250 000 euron määrärahavarausta vuosille 2022-2023.

Määrärahaa käytettäisiin Kutilan kanavan rakentamiseen.

Kutilan Kanava osakeyhtiön perustamiseen varattaisiin vielä tälle vuodelle 225 000 euron lisämääräraha.

Kaupunginhallitus käsittelee Kutilan kanavan rahoittamista tänään maanantaina. Lopullisen päätöksen määrärahavarauksista tekee kaupunginvaltuusto.

Kutilan kanavaa hallinnoivan osakeyhtiön osakkaiksi kaavaillaan muitakin Saimaan rantakuntia. Taipalsaari ja Savitaipale ovat aiemmin ilmoittaneet odottavansa Lappeenrannan kantaa ennen kuin kertovat omansa.

Lue seuraavaksi