1. yle.fi
  2. Uutiset

Koronatukipaketit auttavat Joensuun taloutta – menot ja investoinnit syytä panna kuriin

Päättäjät saavat pian purtavakseen vuoden 2021 talousarvioehdotuksen.

Joensuu
Joensuun kaupungintalo.
Joensuun kaupungin budjetin valmistelun aika on käsillä. Kuvituskuva. Heikki Haapalainen / Yle

Joensuun kaupungin valtuutetut ja virkamiehet ovat puineet kaupungin tilannetta maanantaina talousseminaarissa, mikä pohjustaa ensi vuoden talousarvion laadintaa.

Kuntatalouden horjuminen koronan kynsissä on hieman helpottunut valtion päättämän mittavan tukipaketin ansiosta.

Joensuun tulosennusteessa valtionsosuudet nousevat tälle vuodelle 16 miljoonaan euroon, josta valtion syksyn tukipaketin osuus on 5 miljoonaa euroa.

Epävarmuus heijastuu jatkossa kuitenkin moniin asioihin.

Joensuussa esimerkiksi elokuun loppuun mennessä on valmistunut yli 30 prosenttia vähemmän uusia asuntoja kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Tonttikaupasta ei ole tulossa aikaisempien vuosien kaltaisia myyntivoittoja.

Joukkoliikenteen matkustajamäärät ja siten tulot ovat romahtaneet, ja jatkoa on koronatilanteen vuoksi vaikea ennustaa.

Kaupungin talouden uskotaan pysyvän vielä ensi vuonna tasapainossa. Tämä tehdään etenkin tarkastelemalla menoja suurennuslasilla.

Jatkossa Joensuun on kiinnitettävä tiukempaa huomiota investointeihin.

Ensi vuonna talorakentamiseen on uppoamassa yli 20 miljoonaa euroa, suurimpana kohteena on Karsikon uusi alakoulu.

Joensuun vuoden 2021 talousarvio on valtuustokäsittelyssä joulukuun puolivälissä.

Lue seuraavaksi